Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Autoihin liittymätön keskustelualue.
Discussion forum for non-vehicle related topics.
Avatar
Hanttapuli
AHUttaja
Viestit: 2612
Liittynyt: 25.04.2013 20:51
Paikkakunta: Oulu

Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Viesti Kirjoittaja Hanttapuli »

Oisko tällaiselle ketjulle kysyntää? En ainakaan pikaisella hakemisella löytänyt vastaavaa.

Ralli ois ensi viikolla ja kova tarve olisi löytää pari-kolme hyvää paikkaa sopivilta paikoilta Jyväskylän seudulta. Ensimmäisen jo tyrmäsin, kun on "rallin aikaan eri hinnat". Kertokaapa missä olette viihtyneet? Järven rannalta ois mahtava löytää sopivia paikkoja. Tai edes yksi, niin kyllä sitä hyvälle alueelle kauempaakin ajaa.

Lisäksi jotain ruskareissua Oulusta pohjoisempaan voisi hyvinkin suunnitella. Elokuun lopulla tai syyskuun puolella, kun vielä kylmässä pakussa tarkenee yöpyä. Viime syksynä oltiin kavereiden kanssa Harrinivassa yksi yö ja Kilpisjärvellä. Aivan ok paikkoja olivat molemmat. Varsinkin Harrinivan sauna oli upea.
T5 vm. 2009. 1.9 TDI. Pitkä paku.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
Avatar
RT-25
Vakiintunut käyttäjä
Viestit: 30
Liittynyt: 01.03.2012 18:37
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Viesti Kirjoittaja RT-25 »

Moikka! Vaajakosken ABC:een pihassa on useampana vuonna tullut ralliyöt tölkissä vietettyä. Töistä on päässyt lähtemään pe. vasta klo:14.00 aikohin niin on just kerennyt Killerile, aamulla sitten paville käymään ja siitä eteen päin.
terv. RT
Avatar
Hanttapuli
AHUttaja
Viestit: 2612
Liittynyt: 25.04.2013 20:51
Paikkakunta: Oulu

Re: Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Viesti Kirjoittaja Hanttapuli »

Eikä taida paljoa kustantaa? Muistaakseni porukat yöpyy joskus ABC:llä ainakin Viitasaaressa ja se ei kahdelta ja asuntoautolta ole edes kahtakymppiä. Vaajakosken leirialuetta ainakin yksi karavaanarityökaveri kehui. Tuumas vaan, kun kuuli ajankohdan, että "ette te mahdu sinne rallin aikaan"...

Kiitos vinkistä! Saattaa tulla tarpeeseen. Mää pääsen lähteen onneksi jo keskiviikkona, niin ei ole niin kiire. Ja pääsee jo torstaina pätkien varrelle.

Edit. kirotusvire.
T5 vm. 2009. 1.9 TDI. Pitkä paku.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
Avatar
RT-25
Vakiintunut käyttäjä
Viestit: 30
Liittynyt: 01.03.2012 18:37
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Viesti Kirjoittaja RT-25 »

Moi taas! En ole koskaan kysynyt, mitä pihallaolo maksaa, aamulla ainakin piha on ollut täynnä yöpyjiä, viimevuonna varmaan 20 autoa.
Avatar
Hanttapuli
AHUttaja
Viestit: 2612
Liittynyt: 25.04.2013 20:51
Paikkakunta: Oulu

Re: Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Viesti Kirjoittaja Hanttapuli »

Ai niin joo se tais suihkut ja sähkö olla sitten mistä meidän porukat maksoi. Ok. Tämä on hyvä juttu. Kiitos!
T5 vm. 2009. 1.9 TDI. Pitkä paku.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
DJSigma
AktiVWisti
Viestit: 981
Liittynyt: 18.09.2012 15:55
Paikkakunta: Lahti

Re: Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Viesti Kirjoittaja DJSigma »

Jämsänkoskella oli joku leirintäalue jossa muinoin kavereiden kanssa yövyttiin yksi yö, ilmeisesti tuo nykyään (oli eri niminen silloin) http://www.kotkanpesa.eu/index.htm.

Jämsänkoski on sikäli aika hyvällä paikalla, että Jämsän ja Keuruun suunnan pätkille helppo mennä.

Itsehän tulee oltua kaveriporukalla pätkien varressa yöt, tänä vuonna varmaan kalustona 2x T4 + vaunu, kun tuo oma tölkki on vielä osina.
Caravelle C 1,6TD -88 "Punukka"
Caravelle MultiGLvan Syncro 1,9TDi -88 "Hopukka"
Avatar
Hanttapuli
AHUttaja
Viestit: 2612
Liittynyt: 25.04.2013 20:51
Paikkakunta: Oulu

Re: Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Viesti Kirjoittaja Hanttapuli »

Näyttää loistavalta! Kiitos vinkistä. Hyvä nimi paikalla :D
T5 vm. 2009. 1.9 TDI. Pitkä paku.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
mkm
AktiVWisti
Viestit: 120
Liittynyt: 03.08.2012 19:30
Paikkakunta: Oulu

Re: Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Viesti Kirjoittaja mkm »

Oikeastaan tämä onkin hyvä topikki, jos saataisiin Camping -kokemuksia ympäri Suomen niemen (ja miksei ulkomailtakin).

Kokemuksia ei oikeastaan ole parilta kesää kuin seuraavista;
Camping Nyyssänniemi http://www.nyyssanniemi.fi/ Keuruulla, suht.koht siistit pesutilat / vessat vaikka vanhat ovatkin, vain yksi tulen/ruuanteko paikka (jossa myös kyllä keittolevyjä ja katettu / seinitetty tila ruokailua varten. Palvelu ihan ok.

Visulahti Camping, täällä majoituttu lähinnä leirintämökeissä ja teltassa. Suihku/wc-tilat fiksummat kuin Nyyssänniemessä vaikka eivät uuden uutukaiset olekkaan. Useampi paikka tehdä evästä avotulella ja liedellä. Palvelu ollut aina hyvää.

Härmälä Camping Tampere, kolme yötä tuli vietettyä leirintämökissä joka haisi selkeästi homeelle, kuten vanhat suihku/wc-tilatkin. Alueella oli myös kaksi uudehkoa (max pari vuotta vanhoja) suihku/wc/ruuan laitto -tilaa, jotka myös olivat todella hyvässä kunnossa. ASPA:n ravintolan palveluja ei tullut kokeiltua. Suht ok paikka, kallis verrattuna kahteen ylempään.


Pohjoisen suuntaan olisi Oulusta tarkoitus tehdä joku Ruskareissu, kunhan kelit kääntyvät syksyn suuntaan.
Todnäk majoitus leirintämökeissä tahi sitten tuossa T4:ssa, katsotaan nyt.
Tölkitön nyt, MB Sprinter KA käytössä
Avatar
Hanttapuli
AHUttaja
Viestit: 2612
Liittynyt: 25.04.2013 20:51
Paikkakunta: Oulu

Re: Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Viesti Kirjoittaja Hanttapuli »

Sattuipa sopivasti. Rallin aikaan oltiin kaverin kanssa pari yötä tuolla Nyyssänniemessä. Mökissä yövyttiin ja se oli hintaansa nähden aivan ok. Pikku sadekaan ei haitannut grillausta ja ulkona istuskelua, kun oli katos.

Vessat oli tosiaan ihan ok vaikka vähän kasvihuoneelta vaikuttivatkin. Aamutarpeille mennessä oli myös ikävä jonottaa jalat ristissä, kun vessa-/suihku-yhdistelmiä oli vain kolme. Kaikki tietenkin varattuna rallin aikaan koko ajan. Kuitenkin tästä huolimatta armeijan käynyt kyllä selviää. Lisäksi se kompostoiva ulkovessa oli mukava löytö.

Palvelu oli tosi mukavaa ja reipasta. Ainakin niiden henkilökunnan edustajien kanssa mitä oltiin tekemisissä.

Pohjoisen ja muutenkin Suomen paikoista on vielä toistaiseksi vähän kokemusta. Kommentteja ja raportteja siis toivotaan täälläkin! Vielä on kesää ja syksyä jäljellä, niin jossain vois käydä vaikka useampanakin viikonloppuna.

Viime syksynä tosiaan käytiin siellä Harrinivassa ja Kilpisjärvellä ja paikkoina olivat rauhallisia ja kohtuuhintaisia.
T5 vm. 2009. 1.9 TDI. Pitkä paku.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
Avatar
hillitty
pikseliseppä
Viestit: 743
Liittynyt: 28.06.2012 21:34
Paikkakunta: Joenzoo Kuopio Lappeenranta

Re: Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Viesti Kirjoittaja hillitty »

Tampereen Härmälän alueella tuli vietettyä yksi yö. Sähköpaikat alkoivat olla kaikki käytössä kun tultiin ja maasto olisi vaatinut jotain palikoita tasapainottamaan ajoneuvoa. Saunatilat oli kuin varuskunta käyttöön rakennettu. Huoltorakennus oli siisti ja toimiva. Palvelu ok.

Helsingin Rantsilan camping oli jo erilainen paikka. Parkkikset asfaltoidut ja tasaiset. Leveämmät ruudut erikseen jolloin markkiisi tai etuteltta mahtuu. Ympärillä pensaita tai muuta kasvillisuutta tuomaan omaa rauhaa. Suihkut hienot, paljon ulkomaalaisia ja vähän erikoisempaakin leiriintymiskalustoa kuten offari kuorma-auto bongattiin. Samaa hintatasoa Härmälän alueen kanssa. Hieman erilainen fiilis tosin leirillä paistella makkaraa kun metroasemakin on puolen kilsan päässä.
-- 14"syncro caravelle *Keksimonsteri*--
- Sepi T4 lanssi
mkm
AktiVWisti
Viestit: 120
Liittynyt: 03.08.2012 19:30
Paikkakunta: Oulu

Re: Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Viesti Kirjoittaja mkm »

Hanttapuli kirjoitti: Pohjoisen ja muutenkin Suomen paikoista on vielä toistaiseksi vähän kokemusta. Kommentteja ja raportteja siis toivotaan täälläkin! Vielä on kesää ja syksyä jäljellä, niin jossain vois käydä vaikka useampanakin viikonloppuna.

Viime syksynä tosiaan käytiin siellä Harrinivassa ja Kilpisjärvellä ja paikkoina olivat rauhallisia ja kohtuuhintaisia.
Sehä pitää Hanttapuli pistää pieni portteriletka kohti ruskamaisemia tässä syksyn mittaan? Ei tarvi ootella kokemuksia, voi kirjottaa sitten itse :D

"Tölkkifoorumin Karavaanarit" -tarroja pitäis kyllä teettää :lol:
Tölkitön nyt, MB Sprinter KA käytössä
Avatar
Hanttapuli
AHUttaja
Viestit: 2612
Liittynyt: 25.04.2013 20:51
Paikkakunta: Oulu

Re: Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Viesti Kirjoittaja Hanttapuli »

mkm kirjoitti:
Hanttapuli kirjoitti: Pohjoisen ja muutenkin Suomen paikoista on vielä toistaiseksi vähän kokemusta. Kommentteja ja raportteja siis toivotaan täälläkin! Vielä on kesää ja syksyä jäljellä, niin jossain vois käydä vaikka useampanakin viikonloppuna.

Viime syksynä tosiaan käytiin siellä Harrinivassa ja Kilpisjärvellä ja paikkoina olivat rauhallisia ja kohtuuhintaisia.
Sehä pitää Hanttapuli pistää pieni portteriletka kohti ruskamaisemia tässä syksyn mittaan? Ei tarvi ootella kokemuksia, voi kirjottaa sitten itse :D

"Tölkkifoorumin Karavaanarit" -tarroja pitäis kyllä teettää :lol:
Näin tehään! :)
T5 vm. 2009. 1.9 TDI. Pitkä paku.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
Avatar
Hanttapuli
AHUttaja
Viestit: 2612
Liittynyt: 25.04.2013 20:51
Paikkakunta: Oulu

Re: Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Viesti Kirjoittaja Hanttapuli »

Huomenna ennen sian pieremää suunta Tampereelle kavereiden muuttokuormaa hakemaan. Taitaa majapaikaksi valikoitua tuo Härmälä camping. Vähän harkitsin Alastaroakin, kun siellä on joku Porsche-tapahtuma koko viikonlopun. Kattoa, jos innostuisi käymään lauantaina päiväseltään.
T5 vm. 2009. 1.9 TDI. Pitkä paku.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
Avatar
Hanttapuli
AHUttaja
Viestit: 2612
Liittynyt: 25.04.2013 20:51
Paikkakunta: Oulu

Re: Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Viesti Kirjoittaja Hanttapuli »

Vietin sitten viikonlopun Camping Härmälässä Tampereella. Majoituin perjantaina ja olin pari yötä. Leirialueella taitaa olla pitkät perinteet, kun isäukkokin on kuulemma aikoinaan asunut lähistöllä opiskeluaikoinaan. Osissa rakennuksista tämä näkyi, mutta osittain oli kyllä uudempaakin. Majoituin portilta katsottuna vasemmalle puolelle aluetta komealle ruohokentälle. Paikkoja ei ole rajattu mitenkään ja osittain on kaltevuutta. Eli korokkeet saattaa tarvita renkaiden alle. Suihku- ja vessarakennus oli lähellä ja se vaikutti uudelta ja siistiltä. Alue oli lähes täynnä Blockfestin ja hyvän kelinkin takia. Aamuisin saattoi joutua hetkisen odottamaan vuoroa. Iltapäivällä ja illalla sai vapaasti valita missä kävi pesulla ja tarpeillaan. Alueelta on kätevät yhteydet bussilla kaupungille ja palveluina on pitseria ja elintarvikekioski.

Kaksi yötä sähköllä oli yhdeltä henkilöltä 51€, joten ihan kohtuullista. Henkilökunta oli todella mukavaa ja avuliasta. Tiedän missä yövyn, kun seuraavan kerran tarvitsen leirialuetta Tampereella.
T5 vm. 2009. 1.9 TDI. Pitkä paku.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
Avatar
Hanttapuli
AHUttaja
Viestit: 2612
Liittynyt: 25.04.2013 20:51
Paikkakunta: Oulu

Re: Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Viesti Kirjoittaja Hanttapuli »

Pikku etelän reissulle ensi viikolla. Mobiliaan ensinnä. Kokeillaanpa minkälainen on matkaparkki:

http://www.mobilia.fi/info/kartta-ja-saapuminen

"Asuntoautolla tai -vaunun kanssa matkaileville tarjoamme matkaparkin, jossa voi tarpeen mukaan myös yöpyä."

Hintaa en löytänyt. Varmaan edukkaampi kuin hotelli.
T5 vm. 2009. 1.9 TDI. Pitkä paku.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
Avatar
Neanterdaali
AktiVWisti
Viestit: 507
Liittynyt: 10.05.2014 09:26
Paikkakunta: Maaninka, Pohjois-Savo

Re: Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Viesti Kirjoittaja Neanterdaali »

Kuopion vieressä Jännevirralla sijaitsevaa Alataloa voi kyllä suositella lämpimästi! Alue erittäin siisti, hyvät vessat ja sauna erittäin hyvä! Ja tietysti järven rannalla! :)

http://www.sfc-kuopionseutu.net
Volkkareitten harrastaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin!
Avatar
Hanttapuli
AHUttaja
Viestit: 2612
Liittynyt: 25.04.2013 20:51
Paikkakunta: Oulu

Re: Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Viesti Kirjoittaja Hanttapuli »

Volkkariyhdistyksen kesäkauden päättäjäiset oli nyt viikonloppuna toista kertaa Kalajoen top campingissä. Menin jo torstaina paikalle ja olin kyllä tyytyväinen. Vessat ja suihkut oli uudessa rakennuksessa ja kapasiteetti riitti jopa viikonloppuna. Väkeä nimittäin oli. Respa meni yllättävän aikaisin kiinni, mutta en oikein muuta valittamisen aihetta keksi. Tuonne voi kyllä mennä uudestaankin!

http://kalajokicamping.fi/
T5 vm. 2009. 1.9 TDI. Pitkä paku.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
Avatar
AT5nok
Moderaattori
Viestit: 7673
Liittynyt: 20.02.2012 18:31
Paikkakunta: Hki / Tölkkifoorumi.fi
Viesti:

Re: Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Viesti Kirjoittaja AT5nok »

BIF reissussa tuli oltua yksi yö Orivedellä Säynäniemen leirintäalueella.

Kun en ole mikään karavaanari enkä alan asiantuntija, niin kommentoin vain, että paikassa ei ollut muuta negatiivista, kuin v!77un paska stand up tapahtuma sinä iltana josta olisi pitänyt maksaa 15€, koittivat respaan mennessäkin rahastaa.
Paska läppä kuului alueen äärimmäiseenkin laitaan. Leirintä alueen tilat oli ok, ehkä joskus uudestaankin.

Kuva
vville
AktiVWisti
Viestit: 730
Liittynyt: 03.04.2013 16:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Viesti Kirjoittaja vville »

säännöllisesti on tullut käytyä usean vuoden ajan Muonion mainiossa Harrinivassa. Karvanaamarihenkisille Löytyy karavaanariaitausalue jos tahtoo sillitellä, mutta mikä parasta niin saunalliset mökit on kohtuuhintaisia ja on mahdollisuus myös hotellimajoitukseen aamiaisineen. Ravintolasta saa kelpo ruokaa ja paikka hönkii hyvää henkeä. Suorastaan ihana.
http://www.harriniva.fi/
2016 Tölkkikuvakilpailun 4. paras.
Trokarijobbari, Raadon (ex Syncrovwaarin Lager) kuljettaja.
Avatar
hezuz
AktiVWisti
Viestit: 225
Liittynyt: 06.12.2015 09:33

Re: Kokemuksia leirintäalueista (Suomi)

Viesti Kirjoittaja hezuz »

Pitää suositella Mussaloa Kustavin lähellä. Ns. telttapaikat on ihan loistavia kun autolla saa ajaa kallioille meren rantaan melkein niin pitkälle kun pääsee. Sauna lämpiää joka ilta ja muutkin tilat on siistejä ja toimivia. Meri ihan rannassa ja hyvä hiekkaranta myös lasten kanssa. Myös ns. normaaleja vaunu ja autopaikkoja löytyy. Muutenkin saariston rengasreitti on hieno kiertää autolla.
-92 T3 Caravelle syncro 1.9TDI http://www.tolkkifoorumi.com/phpBB3/vie ... =20&t=4466
-89 T3 Transporter 1.6TD "Houmer 2.0"
-87 T3 Caravelle 1.6D
Vastaa Viestiin