Raisa, ryssänsininen doppeli

Projektikertomus alue jossa voit kertoa autosi rakentelusta. Section for your project
Avatar
jolkkon
AktiVWisti
Viestit: 425
Liittynyt: 19.06.2012 17:19
Paikkakunta: Joensuu DWL

Raisa, ryssänsininen doppeli

Viesti Kirjoittaja jolkkon »

Meidän pihaan ilmestyi tänään '84 ryssänsininen doppeli.

Kuva

Ensin hieman historiaa:
2009 tuli '73 Pallis, jonka remontoinnista tarkemmin Volkkari-palstalla. Sitten 2011 WBX Syncro-tölkki ´90, mutta se jo lähtikin matkoihinsa moniongelmaisuutensa ja etenkin umpijuopon luonteensa vuoksi. Kupla raahattiin 2012 meidän tontille ja viime syksynä anopin kesämökille odottamaan motivaation kehittymistä. Pallis on nyt lopulta erittäin hyväkuntoinen ja täysin läpikäyty. Kupla on suunnilleen niin osina ja hitsaukset kesken kuin vain auto voi olla.
Koska pallis on niin hyvä että sitä ei tarvitse juurikaan rakentaa halusin uuden projektiauton. Olisihan Kupla toki ollut, mutta kadotin siihen motivaation ihan täysin. Tölkit on aina olleet minun sydäntä lähellä, mutta WBX:n ongelmat ja juoppohulluus saivat himot hieman rauhoittumaan. Nyt aika vissiin kultasi muistot ja piti saada tölkki. Auto on kaverin vanha, joskin ei hän ole sillä metriäkään ajanut, mutta säilyttänyt sitä pihallaan vuosikaudet.
Meidän harrasteautoilla on aina ollut nimet; Kalle, Risto ja Erkki. Edelliset ovat poikieni nimeämiä. Nyt sinisen doppelin nähtyään vaimoni oli vakuuttunut että kyseessä on Raisa, rajuotteinen, työtäpelkäämätön rehti remppa-auto.

Raisan elämä tähän saakka:
Raisa on rekisteröity '84, mutta mallivuotta '85. Hän aloitti työuransa Pohjois-Karjalan Sähkön leivissä. Raisahan on ryssänsininen (kalsarinsinisenä myös tunnettu), mutta historian tekee mielenkiintoiseksi se, että hänet on maalattu ihan uutena kaksiväriseksi, puna-mustaksi. Joku Pohjois-Karjalan Sähkön silloinen Brand Manager oli nähnyt tarpeelliseksi maalauttaa kaikki autot yhtiön väreihin.
Omistajahistoria on vielä selvityksen alla, mutta jossain vaiheessa sähköyhtiön siirryttyä tehokkaampaan kalustoon (alunperin 1.6D) Raisa sai lähteä. Tässä vaiheessa Raisa maalattiin uudestaan siniseksi.
Raisa koki kovia edellistä edeltävän omistajan taholta. Raisan kone remontoitiin täydellisesti, mutta joku tunari laittoi kansipahvin väärinpäin ja näinpä kone koki mekaanisen täystuhon. Tämän seurauksena Raisa menetti alkuperäiset kilvet 2001 ja onkin siitä saakka viettänyt aikansa ulkona odotellen pelastajaa vain 211tkm ajettuna.
Tänään se päivä sitten koetti kun Raisa siirtyi trailerin voimalla uuteen kotiin. Raisan edellisen omistaja vielä läksiäsiksi traktorilla Raisaa hangesta hinatessaan katkaisi köyden ja koukun lentäessä maskista sisään Raisan syyläriin tuli reikä.

Raisan nykyiset vahvuudet ja ongelmat:
Raisa on koriltaan hyvässä kunnossa, jos otetaan huomioon varsinkin hänen pitkähkö ulkoilu ilman mitään huolta ja huolenpitoa. Osiltaan Raisa on täydellinen, toki moottori loistaa poissaolollaan, mutta niitähän saa uusia.
Heikkouksiakin tosin löytyy. Juuri tuo moottorin puute on yksi niistä. Lisäksi ruostetta on takalokarien takaosassa ja eiköhän lisää löydy kun irroitan takavalot ja kurkkaan sisään. Repsikan turvavyön alakiinnike on ainakin uusintalistalla.
Raisan elämää varjostaa myös pahoinpitely. Raisasta rikottiin takaoven ikkuna ja vietiin avaimet. Raisaan siis ei ole yhtään avainta!
Dokumenteissäkin on hieman puutteita, mutta omistajahistoria kyllä on suhteellisen selvillä. Luovareita puuttuu, mutta kaikki puuttuvat henkilöt asuvan seutukunnalla ja ovat käsittääkseni hengissä. Uskon että paperit saadaan kuntoon.

Kuva

Raisan kuntoutusohjelma:
Tätä pitää hieman vielä miettiä. Suunnitelmia on vaikka kuinka, mutta pitää tutustua Raisaan hieman syvemmin ja miettiä sitten.
Pari juttua ainakin on vireillä:
- Ostin AAZ koneen, joka on kylläkin niin öljyn peitossa että enpä tiedä saako siitä edes kalua.
- Raisan mukana tuli 15" Pentat, joten ne ainakin tulee alle
- Ajattelin maalata uudestaan samalla ryssänsinisellä koko vekottimen
- Sisustasta voisi tulla hiljaisempi ja hieman päheempi. Nyt on aika karuhko.
- Voisin laskea alustaa vaikkapa 40-60mm, ei ihan älyttömästi
- Museokatsastukseen en ole tätä viemässä, joten vapautta on rajoittamassa vain Suomen laki, rahat, taidot ja ajankäyttö.

Yleisökysymykset:
1) Miksi toisesta takavalosta puuttuu peruutusvalo? Onko se noin joissain vuosimalleissa?
2) Olisiko kenelläkään myydä minulle takaoven lasia?
3) Jos lukkoseppä onnistuisi tekemään avaimen yhteen lukkoon niin saako sillä auki myös ne tavaraluukut lavan alla? (Virtalukko on rikottu, joten siitä ei kannata huolehtia)
Viimeksi muokannut jolkkon, 14.03.2016 17:07. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
T2b '73 bussi, Kupla '72, T4 ambucamber '96
Avatar
TT|
Swapman
Viestit: 6640
Liittynyt: 17.02.2012 18:01
Paikkakunta: Vantaa

Re: Raisa, ryssänsininen doppeli

Viesti Kirjoittaja TT| »

Samalla avaimella aukeaa ne tavaratilan lukot, voi vaan olla että vähän jumissa ovat. Öljyämistä ja herkistelyä voi vaatia, että älä väkisin katkase avainta lukkoon.
Why do it right when you can do it yourself?
I on oltava!
Avatar
Neanterdaali
AktiVWisti
Viestit: 507
Liittynyt: 10.05.2014 09:26
Paikkakunta: Maaninka, Pohjois-Savo

Re: Raisa, ryssänsininen doppeli

Viesti Kirjoittaja Neanterdaali »

Tervetuloa Raisa!! :D

Minusta nuo doppelit on kyllä hienoja! Varsinkin kalsarin siniset!

Minä luulen että osto-ilmoitus tuonne ostetaan osioon voi tuoda nopeasti helpotusta varaosien tarpeeseen tai ainakin hyviä vinkkejä mistä löytyy.
Raisa näyttää erittäin suoraryhtiseltä rouvalta, takapuskurin näyttää jopa suoralta!

Mike
Volkkareitten harrastaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin!
Avatar
Jukkapoika
AktiVWisti
Viestit: 621
Liittynyt: 26.02.2012 00:22
Paikkakunta: Sti

Re: Raisa, ryssänsininen doppeli

Viesti Kirjoittaja Jukkapoika »

jolkkon kirjoitti:1) Miksi toisesta takavalosta puuttuu peruutusvalo? Onko se noin joissain vuosimalleissa?
Voisikohan olla että apparin valo on joskus vaihdettu uudempaan..? Kaveri palasteli aikoinaan vanhemman Tölkin ja siinäkään ei ollut pakkivaloja. Tölkin vuosimalli saattoi olla juurikin '84...
Avatar
jolkkon
AktiVWisti
Viestit: 425
Liittynyt: 19.06.2012 17:19
Paikkakunta: Joensuu DWL

Re: Raisa, ryssänsininen doppeli

Viesti Kirjoittaja jolkkon »

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Katsastus

Vm 1984 ja uudemmissa pitää olla jo peruutusvalo, joskin yksikin riittää.
T2b '73 bussi, Kupla '72, T4 ambucamber '96
Avatar
jolkkon
AktiVWisti
Viestit: 425
Liittynyt: 19.06.2012 17:19
Paikkakunta: Joensuu DWL

Vanerin alta löytyy styrox

Viesti Kirjoittaja jolkkon »

Tänään oli vuorossa sisustan purkua. Poistin takatilan vanerointeja. Onneksi eristeeksi laitettu styroksi ei ollut aiheuttanut tuhoja kuin ovessa, jonka vielä saanee pelastettua.

Kuva

Kuva

Ruostetta on ylipäätään löytynyt yllättävän vähän...siis vielä tässä vaiheessa. Turvavyönkiinnike toki on puhki, mutta se on näissä vakiovarusteena.

Kuva

Kyllä se tästä. Nyt alkaa oikeasti suunnitelma hahmottua päässä! Jospa tämän kevään ja kesän keskittyisi hitsaukseen ja maalaukseen? Ensi talvena tekisi koneen iskuun ja sisustan kuntoon. Olisi ehkä realistista saada katsastettua kesällä 2017, jaa-a. Voihan sitä aina suunnitella jos vaikka ei muuta tekisikään.
Viimeksi muokannut jolkkon, 21.02.2016 23:10. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
T2b '73 bussi, Kupla '72, T4 ambucamber '96
Avatar
jolkkon
AktiVWisti
Viestit: 425
Liittynyt: 19.06.2012 17:19
Paikkakunta: Joensuu DWL

AAZ on pukissa

Viesti Kirjoittaja jolkkon »

Ostin siis kaverin kaverin kaverin naapurin kautta AAZ-koneen. Sen historiasta ei ole mitään muuta tietoa kuin että ajettavasta autosta purettu ja ahdonalaista karaa jo rikitetty. Noh, konehan on yltäpäältä öljyssä takapuolelta. Vaikea edes sanoa onko se vuotanut turbosta vai mistä öljyä, vai ihan vaan kaikkialta.
Kone on nyt saatu pukkiin. Hyvä jo sekin.
Kuva

Minä en lähtökohtaisesti hae mitään huippukonetta tai ainakaan sikamaisia tehoja. Haluaisin vain suhteellisen varman peruskoneen näin alkuun. Diesel-tekniikka on ihan tuntematonta. Minulle on tutumpia nuo 30-luvun Saksassa suunnitellut ilmajäähyt. Pitäisi varmaan hankkia joku "diesel for dummies -kirja" tai ostaa Haynes jossa on Vento tahi Golf AAZ:lla.

Yleisökysymykset:
1) Mistä tietää onko tämä uudempi vai vanhempi AAZ? Jotain merkitystä sillä on kuulemma johonkin. Osissa on '95-leimat.
2) Pitäisikö minun lähtökohtaisesti kunnostuttaa kansi?
3) Pitääkö alakerta purkaa? (eihän?)
4) Turbon voi varmaan huollattaa jossain ja antavat sille tuomion?
5) Olisiko Turbo hankinta suoralta kädeltä viisasta?
6) Mitä stefoja kannattaa vaihtaa?


Luonnollisesti koneen perushuolto (nokkahihna, vesipumppu, rullat, rissat, jne) on tarkoitus tehdä. Pitäisi löytää joku AAZ:n koneenkorjausaiheinen projektikertomus.
T2b '73 bussi, Kupla '72, T4 ambucamber '96
Joker
AktiVWisti
Viestit: 609
Liittynyt: 28.02.2012 12:44

Re: Raisa, ryssänsininen doppeli

Viesti Kirjoittaja Joker »

Seuraavassa omia mielipiteitä:
1) ei tietoa
2) Jos haluat että siihen ei kosketa "heti", irti, tarkistus, läppäys, kumit, painimet ja jos tarviaa ohjurit = ~400€. Itse en tekisi mitään muuta kuin venakopan tiivisteen vaihdon ja paininten tarkistus/vaihto.
3) Ei
4) Fin-turbo, kokeile nykyisellä tai osta uusi
5) Ei jos budjettiratkaisu on kyseessä, turbon vaihto ei ole iso asia jos se onkin hylsy
6) kaikki mahdolliset tiivisteet ja stefat kerran kone on pukissa. Kantta älä ota auki jos et aio tarkastaa, pitävä kansi ei tiivisteen vaihdolla parane.

Lisää: vaihda öljy ja vesipumput ja tee jakopään remppa, äläkä säästä. Nämä on ne ns. show-stopperit.
Avatar
TT|
Swapman
Viestit: 6640
Liittynyt: 17.02.2012 18:01
Paikkakunta: Vantaa

Re: Raisa, ryssänsininen doppeli

Viesti Kirjoittaja TT| »

Joker linjasi aika hyvin perusasiat. Nyt vaan päätät millaisia tehoja koneesta haluat ja budjetin mukaan sitten turbo. Jos koneen historia tiedossa ja turbossa ei käsin tunnu väljää, eikä siivet ole hiekkapuhalluksen näkösesti kulunu, niin kokeilee sillä aluksi.
Why do it right when you can do it yourself?
I on oltava!
Avatar
jolkkon
AktiVWisti
Viestit: 425
Liittynyt: 19.06.2012 17:19
Paikkakunta: Joensuu DWL

Raisa pääsi sisätiloihin

Viesti Kirjoittaja jolkkon »

Viikonloppuna projekti oikeastaan nytkähti liikkeelle. Raisa kaivettiin hangesta ja työnnettiin talliin . Pallis joutui luovuttamaan paikan. Vaimo taas pitkin hampain parkkeerasi Touraninsa pihalle.
Kuva

Sisällä irroitin tuulilasin ja aloin hiomaan vanhoja maalikerroksia pois. Tarkoitus on ottaa ainakin päälimäinen pois kun se on melko epätasalaatuisesti siihen turistettu.
Kuva

Kuva

...ja sittenpäs hajosi kompressori!!!!!! :shock:
T2b '73 bussi, Kupla '72, T4 ambucamber '96
Avatar
jolkkon
AktiVWisti
Viestit: 425
Liittynyt: 19.06.2012 17:19
Paikkakunta: Joensuu DWL

Raisa sai ensimmäisen paikkansa 32-vuotiaana

Viesti Kirjoittaja jolkkon »

Raisa ehti kunnioitettavaan 32-vuoden ikään ennen kuin sain ensimmäisen paikkansa. Piti alkaa hitsaamaan kun hiontahommista ei tule mitään jatkuvasti hajoavan kompuran kanssa.

Kuva
Viimeksi muokannut jolkkon, 14.03.2016 17:04. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
T2b '73 bussi, Kupla '72, T4 ambucamber '96
Avatar
jolkkon
AktiVWisti
Viestit: 425
Liittynyt: 19.06.2012 17:19
Paikkakunta: Joensuu DWL

Hiontaa ja hiontaa

Viesti Kirjoittaja jolkkon »

Aika monta tuntia myöhemmin loppua ei näy missään.

Kuva

Kuva
T2b '73 bussi, Kupla '72, T4 ambucamber '96
Avatar
jolkkon
AktiVWisti
Viestit: 425
Liittynyt: 19.06.2012 17:19
Paikkakunta: Joensuu DWL

Laidat irti rälläkällä

Viesti Kirjoittaja jolkkon »

Laidat eivät lähteneen millään muulla kuin rälläkällä. Ei auttanut irroitusöljyssä liottaminen, ei lämpö ja ei voima. Ulkoholkki ja sisätappi olivat kasvaneet yhteen.
Kuva

Ostin tänään putkea joista pitää askarrella vastaavanlaiset saranat. Sisäholkiksi käyneet pultti ja lukkomutteri?
Kuva

Peräpäästä näyttäisi löytyvän enemmän ruostetta. Etsin hieman inspiraatiota, etenkin vasemman kulman kanssa, ennen kuin käyn kimppuun.
Kuva

Jokapaikassa on pölyä ja likaa. Koukun ja takapeltien väliin on vuodet keränneet sellaisen mudan että pelti oli osin jo väistynyt.
T2b '73 bussi, Kupla '72, T4 ambucamber '96
Avatar
dmn
101:en Juhlajäsen
Viestit: 3083
Liittynyt: 19.03.2012 15:26
Paikkakunta: Kaarina
Viesti:

Re: Raisa, ryssänsininen doppeli

Viesti Kirjoittaja dmn »

Luulis kyllä lämmön auttavan jos saa ihan "mansikaksi" asti.
< 15kWh/100km
Avatar
jolkkon
AktiVWisti
Viestit: 425
Liittynyt: 19.06.2012 17:19
Paikkakunta: Joensuu DWL

Raisa on oikeasti vain 3-paikkainen!!!

Viesti Kirjoittaja jolkkon »

Valtava pettymys! Raisasta tuleekin vain 3-paikkainen! :( Lisäpenkit olivatkin vain sähköyhtiön erikoisluvalla. Pienen motivaatiomontun pohjalta noustuani näen jopa positiivisia unia siitä kuinka teen kuormatilasta hienon. Monien mahdollisuuksien tila?

Asia on nyt selvä ja varmistettu katsastusviranomaisilta. Kohti uusia pettymyksiä.
T2b '73 bussi, Kupla '72, T4 ambucamber '96
Avatar
TT|
Swapman
Viestit: 6640
Liittynyt: 17.02.2012 18:01
Paikkakunta: Vantaa

Re: Raisa, ryssänsininen doppeli

Viesti Kirjoittaja TT| »

Oli siis autoveroton huoltoauto?
Why do it right when you can do it yourself?
I on oltava!
Avatar
jolkkon
AktiVWisti
Viestit: 425
Liittynyt: 19.06.2012 17:19
Paikkakunta: Joensuu DWL

Re: Raisa, ryssänsininen doppeli

Viesti Kirjoittaja jolkkon »

Verovapaa, jossa oli sähkölaitoksen aikoinaan saama miehistönkuljetuslupa. Lupa ei ole siirtynyt eteenpäin seuraavalle omistajalle.
T2b '73 bussi, Kupla '72, T4 ambucamber '96
Avatar
TT|
Swapman
Viestit: 6640
Liittynyt: 17.02.2012 18:01
Paikkakunta: Vantaa

Re: Raisa, ryssänsininen doppeli

Viesti Kirjoittaja TT| »

Autoverohan tuosta ei voi monta satasta olla, jos oikeasti haluaa pehmeän takapenkin. Tosin sitten tietysti käyttövoimavero dieselissä nousee, jos ei ala matkailuautoksi yrittämään.
Why do it right when you can do it yourself?
I on oltava!
Osku
AktiVWisti
Viestit: 1939
Liittynyt: 17.01.2016 16:20

Re: Raisa, ryssänsininen doppeli

Viesti Kirjoittaja Osku »

Mikä tää yhden kaverin ongelma oli joka sai jonkun 9 tonnin veron tölkiin kun muutti maasto henkilöautosta(verovapaa) niin Matkailu autoks. Saiks se sen päätöksen korjattua?
Lueskelin sen vuodatusta jossain myynti ilmoituksessa ja mietin että eihän sen noin pitäis mennä mutta oli vaan mennyt.
Tässä jotain aiheesta
http://www.iltasanomat.fi/autot/art-2000000838595.html
Eli kannattaa olla tarkkana kuin porkkana kun asioiviranomaisten kanssa. Ei se paljon lohduta vaikka sen sais kumottua on se elämä aikasekasin jos putoo yllättävä 9 tonnin lasku joka on pakko maksaa ei väliä vaikka sen sitten saiskin kumottua jota en siis tiedä onnistuko kaveri sen tekemään. Tietääkö joku miten tässä lopulta kävi??

Tässä toinen kieros
http://www.iltasanomat.fi/autot/art-2000000967459.html
Avatar
TT|
Swapman
Viestit: 6640
Liittynyt: 17.02.2012 18:01
Paikkakunta: Vantaa

Re: Raisa, ryssänsininen doppeli

Viesti Kirjoittaja TT| »

Se oli vanhan lain mukainen laskukaava, 1.1.2015 muuttui laki että nykyään lasketaan samalla kaavalla kuin toisit käytetyn auton ulkomailta.
Why do it right when you can do it yourself?
I on oltava!
Vastaa Viestiin