Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015
-
- Tiedotus
- Viestit: 259
- Liittynyt: 01.03.2012 15:28
- Paikkakunta: Tölkkifoorumi.fi

Taas on aika aloitttaa vuoden 2015 hienoimman Tölkin tai muun VW hyötyajoneuvon valinta.
Sama homma kuin aikaisemminkin, eli ensin ehdokasasettelu. Mielellään kuva tai linkki kuvaan, joka sitten laitetaan aikanaan äänestyskuvaksi. Kuvaa on mahdollista vaihtaa. Ehdotusta kannattaa perustella kuvan lisäksi ainakin muutamalla sanalla.
Ehdokasasetteluun on aikaa noin kaksi viikkoa. Tavoite on, että äänestys saadaan käyntiin noin kahden viikon kuluttua.
Jos ehdokkaita yli 10, pidetään esikarsinta korimallityypeittäin.
Muistutus säännöistä, aikaisempien vuosien voittajat eivät ole mukana kisassa, ellei niihin ole tehty edellisen voiton jälkeen jotain merkittävää muutosta.
Aikaisemmat voittajat
2012
2013
2014

Tölkkifoorumi.fi
Yhteydenotot sähköpostilla
Tolkkifoorumi (@) gmail.com
Yhteydenotot sähköpostilla
Tolkkifoorumi (@) gmail.com
- Hanttapuli
- AHUttaja
- Viestit: 2627
- Liittynyt: 25.04.2013 20:51
- Paikkakunta: Oulu
Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015
Pasin pritseni.
T5 vm. 2009. 1.9 TDI. Pitkä paku.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015
Jos itteensä saa ehdottaa niin
Magnum doka
Magnum doka
- Neanterdaali
- AktiVWisti
- Viestit: 507
- Liittynyt: 10.05.2014 09:26
- Paikkakunta: Maaninka, Pohjois-Savo
Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015
Dogboxin Armilanssi!
Valitettavasti ei ole kuvaa, voiko Hanttapuli auttaa tässä asiassa, otitko hyvää kuvaa tästä autosta kauden päättäjäisissä? Tai voisiko Dogbox itse ystävällisesti lisätä kuvan tänne?

Viimeksi muokannut AT5nok, 08.11.2015 18:24. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Syy: Lisätty ainut löytämäni kuva Armista.

Volkkareitten harrastaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin!
Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015
T4 edustajiakin hyvä olla, joten migloksen Pimpulanssi
Why do it right when you can do it yourself?
I on oltava!
I on oltava!
- Hanttapuli
- AHUttaja
- Viestit: 2627
- Liittynyt: 25.04.2013 20:51
- Paikkakunta: Oulu
Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015
Ei ollut semmoista hyvää kokovartalokuvaaNeanterdaali kirjoitti:Dogboxin Armilanssi!
Valitettavasti ei ole kuvaa, voiko Hanttapuli auttaa tässä asiassa, otitko hyvää kuvaa tästä autosta kauden päättäjäisissä? Tai voisiko Dogbox itse ystävällisesti lisätä kuvan tänne?
T5 vm. 2009. 1.9 TDI. Pitkä paku.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015
Kyllä tää on ehdottomasti tän foorumin hienoin auto ja varmasti kärkipäässä kaikissa Suomen tölkeissä.
postitölkki-diisselitölkki-nelivetotölkki-lavatölkki
- Jukkapoika
- AktiVWisti
- Viestit: 621
- Liittynyt: 26.02.2012 00:22
- Paikkakunta: Sti
Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015
Tarjoillaan kisaan T5:sta:
Roni S:n Transporter
- Bug Run 2015 paras Transporter
- esitelty ainakin yhdessä lehdessä
Maanläheinen näkemys lähinnä putki- ja raksaliikkeiden työjuhdaksi mielletystä hyötyautosta.
Roni S:n Transporter
- Bug Run 2015 paras Transporter
- esitelty ainakin yhdessä lehdessä
Maanläheinen näkemys lähinnä putki- ja raksaliikkeiden työjuhdaksi mielletystä hyötyautosta.
Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015
Mielestäni Suomen hienoimmaksi Tölkiksi 2015 kannattaisi äänestää JUNNU -paloauto.
Rompe on rakentanut vanhasta työjuhdasta tosi hienon ja näyttävän kevytsammutusauton palokuntanuorten harjoituskäyttöön, toimiihan hän nuorisotyönohjaajana Hämeen Pelastusliitossa ja omaa pitkän historian palokunta toiminnasta.
Junnu lienee Suomen tunnetuin paloauto tällä hetkellä, lisäksi sillä on isoveli Jannu täydentämassä reperttuaaria, sekin wolkkari.
https://www.facebook.com/junnupaloauto/
Junnun vaiheet foorumilla
VanhaNyba, eläkkeellä oleva Stadin brankkari.
Rompe on rakentanut vanhasta työjuhdasta tosi hienon ja näyttävän kevytsammutusauton palokuntanuorten harjoituskäyttöön, toimiihan hän nuorisotyönohjaajana Hämeen Pelastusliitossa ja omaa pitkän historian palokunta toiminnasta.
Junnu lienee Suomen tunnetuin paloauto tällä hetkellä, lisäksi sillä on isoveli Jannu täydentämassä reperttuaaria, sekin wolkkari.
https://www.facebook.com/junnupaloauto/
Junnun vaiheet foorumilla
VanhaNyba, eläkkeellä oleva Stadin brankkari.
Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015
Hölömöt säännöt, otsikossa puhutaan Suomen hienoimmasta, mutta hienointa ei voikkaan ehdottaa, kun se on jo valittu
Siis pitää ehdottaa foorumin toiseksi hienointa http://www.tolkkifoorumi.com/phpBB3/vie ... =19&t=3147
Paula
Ja ehdotus sääntömuutokseksi, kielletään vesivessat ja tästä kilpailusta...
...tai edes raktorin pensalla käyvät?
Siis pitää ehdottaa foorumin toiseksi hienointa http://www.tolkkifoorumi.com/phpBB3/vie ... =19&t=3147
Paula
Ja ehdotus sääntömuutokseksi, kielletään vesivessat ja tästä kilpailusta...
...tai edes raktorin pensalla käyvät?
postitölkki-diisselitölkki-nelivetotölkki-lavatölkki
Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015
Makuasioitahan nämä ovat. Oha tuo pritseni hienossa kunnossa. Mutta hieno se ei esim minun mielestä ole. Täysin tavallinen pussihousumuseoleima pritseni. Itseä lämmittää vähän erityyliset autot. sama juttu junnun kanssa. Auton idea ja tarkoitus mitä hienoin. Mutta ulkonäöllisesti aika kauhea omaan makuun
Mutta senhän takia tämä on äänestys että kansan suosikki voittaa. Ja oma mielipide se että viimevuosina voittanut ei pääsisi uudelleen kisaan.
Mutta senhän takia tämä on äänestys että kansan suosikki voittaa. Ja oma mielipide se että viimevuosina voittanut ei pääsisi uudelleen kisaan.
- Jukkapoika
- AktiVWisti
- Viestit: 621
- Liittynyt: 26.02.2012 00:22
- Paikkakunta: Sti
Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015
^^ Noh, noh! Moni endurance-oxy-bokseri olisi jäänyt rakentamatta jos Volkswagen ei olisi älynnyt kaataa vettä moottoriin...
Osittain olen kyllä Ketsan kanssa samaa mieltä: Tölkki on paljon tyylikkäämpi ilman keulan alaritilää.
Osittain olen kyllä Ketsan kanssa samaa mieltä: Tölkki on paljon tyylikkäämpi ilman keulan alaritilää.
- Hanttapuli
- AHUttaja
- Viestit: 2627
- Liittynyt: 25.04.2013 20:51
- Paikkakunta: Oulu
Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015
Mää en ymmärrä miksi jonkun mielestä makuasioista ei voisi kiistellä. Nehän on just parhaita asioita mistä alkaa tingata Mutta tosipuheessa kyllä tää on hyvä systeemi, että jokainen saa ehdottaa omaansa ja kansa sitten valittee. Sen jälkeen pulinat pois
T5 vm. 2009. 1.9 TDI. Pitkä paku.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015
Laitetaampa tämäkin tyrkylle äänestykseen.
Kehuina / perusteluina voisi sanoa että ainakaan minä en ole nähnyt suomessa tai muuallakaan tällasita Syncro reimoa ja vieläpä ihan kohtalaisessa kunnossa olevana. Alla muutama räpsy kamppeesta, joista raati voi valita vaikka sen yhden finaalikierrokselle, jos tämä sinne asti selviää.

- Broadspeed
- AktiVWisti
- Viestit: 297
- Liittynyt: 27.03.2013 09:54
- Paikkakunta: Masku
Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015
Onk ny parempivildur kirjoitti:Makuasioitahan nämä ovat. Oha tuo pritseni hienossa kunnossa. Mutta hieno se ei esim minun mielestä ole. Täysin tavallinen pussihousumuseoleima pritseni. Itseä lämmittää vähän erityyliset autot. sama juttu junnun kanssa. Auton idea ja tarkoitus mitä hienoin. Mutta ulkonäöllisesti aika kauhea omaan makuun
Mutta senhän takia tämä on äänestys että kansan suosikki voittaa. Ja oma mielipide se että viimevuosina voittanut ei pääsisi uudelleen kisaan.
T5 4Motion -08
-
- Tiedotus
- Viestit: 259
- Liittynyt: 01.03.2012 15:28
- Paikkakunta: Tölkkifoorumi.fi
Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015
Kahdeksan hyväksyttyä ehdotusta. Foorumin äänestysjärjestelmä mahdollistaa kymmenen ehdokasta lopulliseen äänestykseen, eli vielä pari mahtuu. tarvittaessa jaetaan pariin karsintasarjaan, jos tulee enemmän ehdotuksia.
Tölkkifoorumi.fi
Yhteydenotot sähköpostilla
Tolkkifoorumi (@) gmail.com
Yhteydenotot sähköpostilla
Tolkkifoorumi (@) gmail.com
-
- Tiedotus
- Viestit: 259
- Liittynyt: 01.03.2012 15:28
- Paikkakunta: Tölkkifoorumi.fi
Äänestys on alkanut
Äänestys on alkanut, äänestysaikaa on kolme viikkoa.
Tölkkifoorumi.fi
Yhteydenotot sähköpostilla
Tolkkifoorumi (@) gmail.com
Yhteydenotot sähköpostilla
Tolkkifoorumi (@) gmail.com
Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015
Armi kiittää nimeämisestä kisaan, eipä ole vieläkään tullut otettua parempia kuvia, vaikka ajeltu on ympäriämpäri..
Mutta tässä jotain suuntaa antavaa before&after kollaasia.
Pikainen projekti kertomus löytyy käyttäjien autot-osiosta

-jos se ei mahdu talliin, niin saa olla ulkona-
Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015
Mtavi mulla on pihassa hightop reimo syncro tuplalukoilla ei ole ainoa tuo
YV laatikko täynnä yleensä koko ajan
Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015
No kirjoitinkin, että "minä en ainakaan ole nähnyt" Eli vaadin saada kuvaa näytille tästä high top Reimosta!Eicca_ kirjoitti:Mtavi mulla on pihassa hightop reimo syncro tuplalukoilla ei ole ainoa tuo
ps. on tuokin tuplalukoilla tietenkin... Onko syncroja edes tehty ilman etulukkoja...