Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Vw konsernin autohin liittyvä keskustelualue.

Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Äänestys päättyi 13.12.2015 11:03

1. Vihreä Pritschen.
8
20%
2. Magnum Doka
3
7%
3. Armi lanssi
7
17%
4. T4 Pimpulanssi
0
Ei ääniä
5. Matala T5
1
2%
6. Paloauto nimeltä Junnu
5
12%
7. Paula paloauto
1
2%
8. Reimo syncro
16
39%
 
Ääniä yhteensä: 41

Tölkkifoorumi.fi
Tiedotus
Viestit: 256
Liittynyt: 01.03.2012 15:28
Paikkakunta: Tölkkifoorumi.fi

Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Viesti Kirjoittaja Tölkkifoorumi.fi »

Taas on aika aloitttaa vuoden 2015 hienoimman Tölkin tai muun VW hyötyajoneuvon valinta.

Sama homma kuin aikaisemminkin, eli ensin ehdokasasettelu. Mielellään kuva tai linkki kuvaan, joka sitten laitetaan aikanaan äänestyskuvaksi. Kuvaa on mahdollista vaihtaa. Ehdotusta kannattaa perustella kuvan lisäksi ainakin muutamalla sanalla.

Ehdokasasetteluun on aikaa noin kaksi viikkoa. Tavoite on, että äänestys saadaan käyntiin noin kahden viikon kuluttua.

Jos ehdokkaita yli 10, pidetään esikarsinta korimallityypeittäin.

Muistutus säännöistä, aikaisempien vuosien voittajat eivät ole mukana kisassa, ellei niihin ole tehty edellisen voiton jälkeen jotain merkittävää muutosta.

Aikaisemmat voittajat

2012
Kuva

2013
Kuva

2014
Kuva
Tölkkifoorumi.fi
Yhteydenotot sähköpostilla
Tolkkifoorumi (@) gmail.com
Avatar
Hanttapuli
AHUttaja
Viestit: 2612
Liittynyt: 25.04.2013 20:51
Paikkakunta: Oulu

Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Viesti Kirjoittaja Hanttapuli »

Pasin pritseni.

Kuva
T5 vm. 2009. 1.9 TDI. Pitkä paku.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
Avatar
vildur
Moderaattori
Viestit: 256
Liittynyt: 09.04.2012 23:02

Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Viesti Kirjoittaja vildur »

Jos itteensä saa ehdottaa niin
Magnum doka
Kuva
Avatar
Neanterdaali
AktiVWisti
Viestit: 507
Liittynyt: 10.05.2014 09:26
Paikkakunta: Maaninka, Pohjois-Savo

Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Viesti Kirjoittaja Neanterdaali »

Dogboxin Armilanssi!

Valitettavasti ei ole kuvaa, voiko Hanttapuli auttaa tässä asiassa, otitko hyvää kuvaa tästä autosta kauden päättäjäisissä? Tai voisiko Dogbox itse ystävällisesti lisätä kuvan tänne? :)

Kuva
Viimeksi muokannut AT5nok, 08.11.2015 18:24. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Syy: Lisätty ainut löytämäni kuva Armista.
Volkkareitten harrastaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin!
Avatar
TT|
Swapman
Viestit: 6640
Liittynyt: 17.02.2012 18:01
Paikkakunta: Vantaa

Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Viesti Kirjoittaja TT| »

T4 edustajiakin hyvä olla, joten migloksen Pimpulanssi
Kuva
Why do it right when you can do it yourself?
I on oltava!
Avatar
Hanttapuli
AHUttaja
Viestit: 2612
Liittynyt: 25.04.2013 20:51
Paikkakunta: Oulu

Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Viesti Kirjoittaja Hanttapuli »

Neanterdaali kirjoitti:Dogboxin Armilanssi!

Valitettavasti ei ole kuvaa, voiko Hanttapuli auttaa tässä asiassa, otitko hyvää kuvaa tästä autosta kauden päättäjäisissä? Tai voisiko Dogbox itse ystävällisesti lisätä kuvan tänne? :)
Ei ollut semmoista hyvää kokovartalokuvaa :(
T5 vm. 2009. 1.9 TDI. Pitkä paku.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
ketsa
AktiVWisti
Viestit: 667
Liittynyt: 23.02.2012 21:12

Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Viesti Kirjoittaja ketsa »

Kyllä tää on ehdottomasti tän foorumin hienoin auto ja varmasti kärkipäässä kaikissa Suomen tölkeissä.

Kuva
postitölkki-diisselitölkki-nelivetotölkki-lavatölkki
Avatar
Jukkapoika
AktiVWisti
Viestit: 621
Liittynyt: 26.02.2012 00:22
Paikkakunta: Sti

Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Viesti Kirjoittaja Jukkapoika »

Tarjoillaan kisaan T5:sta:

Roni S:n Transporter

Kuva

- Bug Run 2015 paras Transporter
- esitelty ainakin yhdessä lehdessä

Maanläheinen näkemys lähinnä putki- ja raksaliikkeiden työjuhdaksi mielletystä hyötyautosta. ;)
VanhaNyba
Vasta alkaja
Viestit: 2
Liittynyt: 03.03.2015 17:11

Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Viesti Kirjoittaja VanhaNyba »

Mielestäni Suomen hienoimmaksi Tölkiksi 2015 kannattaisi äänestää JUNNU -paloauto.
Rompe on rakentanut vanhasta työjuhdasta tosi hienon ja näyttävän kevytsammutusauton palokuntanuorten harjoituskäyttöön, toimiihan hän nuorisotyönohjaajana Hämeen Pelastusliitossa ja omaa pitkän historian palokunta toiminnasta.
Junnu lienee Suomen tunnetuin paloauto tällä hetkellä, lisäksi sillä on isoveli Jannu täydentämassä reperttuaaria, sekin wolkkari.
https://www.facebook.com/junnupaloauto/

Kuva
Kuva

Junnun vaiheet foorumilla

VanhaNyba, eläkkeellä oleva Stadin brankkari.
ketsa
AktiVWisti
Viestit: 667
Liittynyt: 23.02.2012 21:12

Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Viesti Kirjoittaja ketsa »

Hölömöt säännöt, otsikossa puhutaan Suomen hienoimmasta, mutta hienointa ei voikkaan ehdottaa, kun se on jo valittu :?

Siis pitää ehdottaa foorumin toiseksi hienointa http://www.tolkkifoorumi.com/phpBB3/vie ... =19&t=3147

Kuva
Paula

:idea: Ja ehdotus sääntömuutokseksi, kielletään vesivessat ja tästä kilpailusta...

...tai edes raktorin pensalla käyvät? :P
postitölkki-diisselitölkki-nelivetotölkki-lavatölkki
Avatar
vildur
Moderaattori
Viestit: 256
Liittynyt: 09.04.2012 23:02

Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Viesti Kirjoittaja vildur »

Makuasioitahan nämä ovat. Oha tuo pritseni hienossa kunnossa. Mutta hieno se ei esim minun mielestä ole. Täysin tavallinen pussihousumuseoleima pritseni. Itseä lämmittää vähän erityyliset autot. sama juttu junnun kanssa. Auton idea ja tarkoitus mitä hienoin. Mutta ulkonäöllisesti aika kauhea omaan makuun :D

Mutta senhän takia tämä on äänestys että kansan suosikki voittaa. Ja oma mielipide se että viimevuosina voittanut ei pääsisi uudelleen kisaan.
Avatar
Jukkapoika
AktiVWisti
Viestit: 621
Liittynyt: 26.02.2012 00:22
Paikkakunta: Sti

Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Viesti Kirjoittaja Jukkapoika »

^^ Noh, noh! Moni endurance-oxy-bokseri olisi jäänyt rakentamatta jos Volkswagen ei olisi älynnyt kaataa vettä moottoriin... ;)

Osittain olen kyllä Ketsan kanssa samaa mieltä: Tölkki on paljon tyylikkäämpi ilman keulan alaritilää.
Avatar
Hanttapuli
AHUttaja
Viestit: 2612
Liittynyt: 25.04.2013 20:51
Paikkakunta: Oulu

Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Viesti Kirjoittaja Hanttapuli »

Mää en ymmärrä miksi jonkun mielestä makuasioista ei voisi kiistellä. Nehän on just parhaita asioita mistä alkaa tingata :) Mutta tosipuheessa kyllä tää on hyvä systeemi, että jokainen saa ehdottaa omaansa ja kansa sitten valittee. Sen jälkeen pulinat pois :)
T5 vm. 2009. 1.9 TDI. Pitkä paku.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
mtavi
AktiVWisti
Viestit: 257
Liittynyt: 29.03.2012 09:56

Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Viesti Kirjoittaja mtavi »

Laitetaampa tämäkin tyrkylle äänestykseen.

Kehuina / perusteluina voisi sanoa että ainakaan minä en ole nähnyt suomessa tai muuallakaan tällasita Syncro reimoa ja vieläpä ihan kohtalaisessa kunnossa olevana. Alla muutama räpsy kamppeesta, joista raati voi valita vaikka sen yhden finaalikierrokselle, jos tämä sinne asti selviää.
HAkkari.jpg
HAkkari.jpg (1.04 MiB) Katsottu 10642 kertaa
PArkano1.jpg
PArkano1.jpg (1.14 MiB) Katsottu 10642 kertaa
Kilpinen.jpg
Kilpinen.jpg (966.81 KiB) Katsottu 10642 kertaa
Pulmanki.jpg
Pulmanki.jpg (827.17 KiB) Katsottu 10642 kertaa
Avatar
Broadspeed
AktiVWisti
Viestit: 297
Liittynyt: 27.03.2013 09:54
Paikkakunta: Masku

Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Viesti Kirjoittaja Broadspeed »

vildur kirjoitti:Makuasioitahan nämä ovat. Oha tuo pritseni hienossa kunnossa. Mutta hieno se ei esim minun mielestä ole. Täysin tavallinen pussihousumuseoleima pritseni. Itseä lämmittää vähän erityyliset autot. sama juttu junnun kanssa. Auton idea ja tarkoitus mitä hienoin. Mutta ulkonäöllisesti aika kauhea omaan makuun :D

Mutta senhän takia tämä on äänestys että kansan suosikki voittaa. Ja oma mielipide se että viimevuosina voittanut ei pääsisi uudelleen kisaan.
Onk ny parempi :mrgreen:

Kuva
T5 4Motion -08
Tölkkifoorumi.fi
Tiedotus
Viestit: 256
Liittynyt: 01.03.2012 15:28
Paikkakunta: Tölkkifoorumi.fi

Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Viesti Kirjoittaja Tölkkifoorumi.fi »

Kahdeksan hyväksyttyä ehdotusta. Foorumin äänestysjärjestelmä mahdollistaa kymmenen ehdokasta lopulliseen äänestykseen, eli vielä pari mahtuu. tarvittaessa jaetaan pariin karsintasarjaan, jos tulee enemmän ehdotuksia.
Tölkkifoorumi.fi
Yhteydenotot sähköpostilla
Tolkkifoorumi (@) gmail.com
Tölkkifoorumi.fi
Tiedotus
Viestit: 256
Liittynyt: 01.03.2012 15:28
Paikkakunta: Tölkkifoorumi.fi

Äänestys on alkanut

Viesti Kirjoittaja Tölkkifoorumi.fi »

Äänestys on alkanut, äänestysaikaa on kolme viikkoa.
Tölkkifoorumi.fi
Yhteydenotot sähköpostilla
Tolkkifoorumi (@) gmail.com
Avatar
dogbox
AktiVWisti
Viestit: 327
Liittynyt: 21.02.2012 02:36
Paikkakunta: pornainen

Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Viesti Kirjoittaja dogbox »

Armi kiittää nimeämisestä kisaan, eipä ole vieläkään tullut otettua parempia kuvia, vaikka ajeltu on ympäriämpäri..
Mutta tässä jotain suuntaa antavaa before&after kollaasia.
Pikainen projekti kertomus löytyy käyttäjien autot-osiosta
armit.jpg
armit.jpg (245.5 KiB) Katsottu 9913 kertaa
-jos se ei mahdu talliin, niin saa olla ulkona-
Eicca_
Ylläpitäjä
Viestit: 3017
Liittynyt: 17.02.2012 02:47
Paikkakunta: Tuusula/Mäntsälä

Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Viesti Kirjoittaja Eicca_ »

Mtavi mulla on pihassa hightop reimo syncro tuplalukoilla :P :D ei ole ainoa tuo ;)
mtavi
AktiVWisti
Viestit: 257
Liittynyt: 29.03.2012 09:56

Re: Suomen hienoin Tölkki tai muu VW hyötyajoneuvo 2015

Viesti Kirjoittaja mtavi »

Eicca_ kirjoitti:Mtavi mulla on pihassa hightop reimo syncro tuplalukoilla :P :D ei ole ainoa tuo ;)
No kirjoitinkin, että "minä en ainakaan ole nähnyt" ;) Eli vaadin saada kuvaa näytille tästä high top Reimosta!

ps. on tuokin tuplalukoilla tietenkin... Onko syncroja edes tehty ilman etulukkoja... ;)
Vastaa Viestiin