Tuore foorumikäyttäjä esittäytyy

Autoihin liittymätön keskustelualue.
Discussion forum for non-vehicle related topics.
_AH_
Vasta alkaja
Viestit: 1
Liittynyt: 03.08.2013 20:27

Tuore foorumikäyttäjä esittäytyy

Viesti Kirjoittaja _AH_ »

Terve!

Ajattelin nyt avata sanaisen arkkuni, vaikkakin jo viime vuoden puolella foorumille on tullut rekisteröidyttyä ja ollut lähinnä sivustaseuraaja.
Eli tälläinen iältään kolmissakymmenissä oleva hyvinkääläinen autojen kanssa peuhaaja, perheellinen mies ja jonkinlainen vw-harrastaja.
Jonkinlainen siitä syystä, että en mitenkään merkkiuskollinen ole, mutta aina siitä lähtien kun ajokortin on omistanut, niin ainakin yksi volkkari on jossain tallessa ollut ja tälläkin hetkellä niitä on perheen käyttömitsubishin lisäksi viisi. :D

Kupla oli ensimmäinen auto jonka hankin 16-vuotiaana ja sillä ensimmäiset kilometritkin taitoin kortti taskussa. Tämä auto on vieläkin tallissa ja käy läpi pientä ilmeen uusimista kun vaimo sen haluaisi käyttöönsä.

Sitten on työmatkakulkineena pakuksi rekattu Golf 3 farmari jolla suhaan tuota Hkää-Hki-Hkää väliä. Kohta tulee täyteen puolimiljoonaa kilometriä ja loppua ei AAZ:n raksutukselle näy.

Vanhempien tontilla sitten seisoo vielä pallokeula joka on odottanut motivaatiota lähteä rakentamaan useamman vuoden. Appivanhempien mökkinaapurin kuusen alta tuo pelastettiin. Mukava patina valmiina pinnassa.

Foorumikalustona on lähinnä harrastepelinä tuollainen kalsarinsininen tölkki jonka pelastin myöskin appivanhempien kesämökiltä. Anoppi oli sanonut että nyt pitää pihaa siivota ja appiukolla sinne oli tölkkejä kerääntynyt niin takavetoiset suostui hävittämään. Meinasi kutsua romuauton, mutta minä hain trailerin ja nypättiin sieltä tuo sininen ja sitten toinen postin vanha varaosiksi vanhempien tontille.

Vanhempien tallissa sitten fiksailtiin tuota'84 vuotista hyvin alkuperäiskunnossa olevaa 1.9 bensakoneista kesäautoksi. Vähän madallusta, käännettyä peltiä jauutta maalia niin johan kelpaa kruisailla. 8-)

Kuvat on vähän mitä on kun instagramista kännykkäkuvat kopioin. Sieltä voi myös speedyhartsa-nimellä seurata edesottamuksia jos muita käyttäjiä löytyy.

Mukavaa olisi tietysti verkostoitua lisää lähialueiden kanssavolkkarisitien kanssa. Vaikka johonkin renkaanpotkijaisiin tai muuhun aktiviteettiin osallistua joka jo teini-iän ohittaneille aikuisille sopii. :D
DJSigma
AktiVWisti
Viestit: 981
Liittynyt: 18.09.2012 15:55
Paikkakunta: Lahti

Re: Tuore foorumikäyttäjä esittäytyy

Viesti Kirjoittaja DJSigma »

Tervetuloa foorumille.

Onhan siellä syvässä etelässä sen verran paljon tölkki-ihmisiä, että vaikea siellä on oikeastaan olla törmäämättä muihin. :D

Vissiin joka toinen sunnuntai käyvät jossain VAG-kaffeilla Ilolan ABC:llä, se on kaiketi enempikin VW-kokoontuminen, mutta muutama tölkkihenkilökin siellä käy.
Caravelle C 1,6TD -88 "Punukka"
Caravelle MultiGLvan Syncro 1,9TDi -88 "Hopukka"
Eicca_
Ylläpitäjä
Viestit: 3017
Liittynyt: 17.02.2012 02:47
Paikkakunta: Tuusula/Mäntsälä

Re: Tuore foorumikäyttäjä esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Eicca_ »

Mitsumieskin eksyi foorumille, tervetuloa =) Ilolan ABC parillisten viikkojen sunnutaina on aina kahvin ryystämistä klo.1900--> ja tuolta löytyy lisätietoja ---> http://www.tolkkifoorumi.com/phpBB3/vie ... 845#p31845
Vastaa Viestiin