Sivu 1/1

WBX kytkimen vaihto

Lähetetty: 01.04.2016 22:05
Kirjoittaja Peksi
Lopultakin, 320 tkm jälkeen alkoi kytkin luistamaan, joten vaihto edessä. Koska en ole koskaan tällaista hommaa tehnyt, niin kysyn, jotta mitä kaikkea kannattaa samalla vaihtaa kun vaihteisto on irti. Samalla kaikki vihjeet ja neuvot ovat tervetulleita, sekä materiaaleista että työtavoista.

Auto on 2.1 Dj koneella oleva Syncro, ollut meillä jo kymmenisen vuotta ja jääkin perheeseen niin pitkäksi aikaa, että perikunta lopulta joutuu riitelemään kuka sen joutuu ottamaan. Tarkoitan sanoa, että auto on harrastus ja "ittelle tehdään". Autolla ei möyritä metsässä, vaan sitä käytetään ihan tavalliseen ajoon kaupungissa ja maanteillä.

Onko esim. Sachsin kytkinpaketti 029 198 141 AX hyvä vai onko olemassa parempia.

Olen myös (huolestuneena) lukenut foorumilta kytkimen stefasta enkä päässyt selvyyteen, mikä on parhaaksi todettu ja kestävin vaihtoehto.

Kannattaako myös kardaanin tai vetoakseleiden ulostuloille tehdä jotain toimenpiteitä?

Neuvoja odottaen

Pekka

Re: WBX kytkimen vaihto

Lähetetty: 02.04.2016 00:26
Kirjoittaja Osku
Tarkista että kampuran ja vaihdelaatikon stefa on kunnossa, tai vaihda ne suoraan maun mukaan. Vaihda aina paine laakeri ja tietenkin levy. Yleensä nyky päivänä asetelma levy paketti on hinaltaan niin kohtuulisia että yleensä asetelmakin kannattaa vaihtaa (Sachs on laatu merkki mutta WBX ei tuttu joten tuota nimenomaista en kommentoi), mutta jos asetelma on kunnossa siinä voi oikasta. Varmista että vetarien kumit on ehjät just nyt meinaan puolet irrotettu (ja jos laitat ylivedettävät niin jo käytännölisesti katsottuna tehty). Myös veterien stefat laatikosta ja kardaanin stefa kannatta tarkistaa mutta en vaihtaisi jos tiiviit, ne voi vaihtaa myös myöhemmin laatikko paikallaan. Jos haluaa uuden kytkimen työsylinterin voi sen sinne heittää helpompi nyt vaihtaa mutta ei se hankala myöhemminkään ole. Niin ja tietenkin vaihdelaatikon kumithan kannatta katsoa myös missä kunnossa, samaten vaihde vivuston kuulan väljyys. Tarkista onko laatikossa normaali määrä öljyä koska jos ei ole niin on joku stefa tai laatikon sauma vuotanut sen ulos. Niin ja kuten edellä eli myös ne laatikon saumat kannattaa tarkistaa vuodoilta. Ja vaihda tietenkin laatikon öljyt, ja vaan johdon mukaisuuden takia myös etuperän öljyt.


Sitten asioita joista ainakin yksi tuppaa unohtumaan irrottaessa laatikkoa:
1. Irrota joko kytkin sylinteri tai sen putki
2. Irrota maakaapeli laatikosta tai mielummin rungosta.
3. Irotta Vaihdelaatikon huohotus putki.

Re: WBX kytkimen vaihto

Lähetetty: 02.04.2016 02:01
Kirjoittaja AT5nok
Miksi työsylinteri pitäisi irrottaa?
Olenko tehnyt aina väärin, kun olen irrottanut putken siitä?

Re: WBX kytkimen vaihto

Lähetetty: 02.04.2016 10:12
Kirjoittaja Osku
Jos irrottaa sylinterin ei tarvitse ilmata, mutta kuten sanoin joko tai. Kun irrottaa niin varovasti sillä mäntä tulee sitten ulos jos ei nosta varresta kun irottaa. Sitten vaan rautalanka, teippi tai nippari ympäri niin ei irtoa mäntä ja katoa nesteet.
Tässäkin tietenkin kysymys on siitä onko aika nesteiden vaihdolle vai ei ja onko apu kaveria ilmaamiseen vai ei. Niin ja sanotaan nyt myös miksi maakaapeli mielummin rungosta irti niin sen takia että jos laatikon sauma tiivis älä koske laatikon ruuveihin turhaan, vain jos siihen on perusteltu syy eli homma ei muuten onnistu (esim maakaapeli katkes kun sen unohti irrottaa).

Re: WBX kytkimen vaihto

Lähetetty: 02.04.2016 15:47
Kirjoittaja AT5nok
Kytkin nestekkin olisi hyvä vaihtaa parin vuoden välein.
Ilmaaminen onnistuu yksinkin, letku ilmausruuvista pulloon, jossa pohjalla tippa jarrunestettä (estää ilman pääsyn takaisin letkuun). sitten vaan ruuvi löysälle ja polkemaan poljinta. Kun on omasta mielestä tarpeeksi mennyt ainetta läpi, käy kiristämässä ilmausruuvin ja se on sitten siinä. Tölkissä vielä helppoa, kun voi samalla kaataa jarrunestettä lisää säiliöön.
Tuolla tavalla ilmaan yksin rempatessa jarrut ja kytkimet.

Re: WBX kytkimen vaihto

Lähetetty: 03.04.2016 15:04
Kirjoittaja Peksi
Kiitos neuvoista! Olen ajatellut, kun siellä auton alla kerran rähjään, vaihtaa myös kampuran stefat ja neulalaakerin.

1. Onko neulalaakerin irrottamiseen jotain kikkaa vai onko haettava vaikka Biltemasta ulosvetosarja?

2. Ja onko syytä samalla tarkistaa ja tarvittaessa shimmata päätyvälys? Vai pysyykö se avaamattomassa (320.000 km ajetussa) moottorissa muuttumattomana? Tuli kirjoittaessa mieleen, että senhän pystyy mittaamaan ennen vauhtipyörän irrotusta. Eli jos välystä on, pitääkö/kannattaako shimmata vai onko konekin jo valmis?

Re: WBX kytkimen vaihto

Lähetetty: 03.04.2016 15:31
Kirjoittaja dmn
Neulalaakerin saa ulos niin että täyttää paksulla vaseliinillä koko reiän ja sitten ottaa kytkinakselin romukopasta ja napauttaa sisälle, muutaman kerran kun tuon tekee ja välillä täyttää vaseliinia niin se laakeri tulee ulos.

Re: WBX kytkimen vaihto

Lähetetty: 03.04.2016 22:15
Kirjoittaja ketsa
En vaihtaisi paineasetelmaa, jos ei siinä ole näkyvää vikaa, samaten kampuran neulalaakerin vaihto kuulostaa oudolta toimenpiteeltä bokserissa. Ymmärtääkseni kaikki 2,1 litraiset wbx:t on uudemman mallin lohkolla, eli irrallisilla päittäislaakereilla, joten päittäisen lisääntyminen ei ole samanlainen ilmiö kuin vanhemmissa ilmaboksereissa. Jos minulla olisi noilla kilometreillä oleva aukaisematon 2,1 L wbx ja tarve tehdä remonttia, niin halkaisisin koneen ja tarkistaisin kiertokankien alalenkit + vaihtaisin laakerit ja kovat pultit.

Re: WBX kytkimen vaihto

Lähetetty: 03.04.2016 23:07
Kirjoittaja Osku
En tiedä kannattaako kytkin rempasta tehdä koneremppa, hieman arveluttaa, varsinkin jos ei sitten pistä kaikkea kuntoon.
Miten muuten toi WBX lohko onko kuinka syttyvä, siis paljonko on mangneesiumia eli meneekö ropeliks kuika helposti avatessa?
Ainakin 911 lohkoissa selkeästi vanhat niin sanotut mangneesiumi lohkot oli herkkiä tälle, eikä kuplankaan lohko tuolta välty. WBX ei tuttu joten en sano siitä mitään, jätetään se viisaamille, mutta jotta asia otetaan huomioon halusin muistuttaa.

Re: WBX kytkimen vaihto

Lähetetty: 04.04.2016 22:10
Kirjoittaja ketsa
WBX on alumiinilohko, ei magnesiumia. Niin moni WBX on korkannut tuohon kiertokangen tyyppivikaan pienemmilläkin kilometreillä, että mielestäni sen esiin nostaminen on vähintään aiheellista. Mutta kukin tyylillään. :)

Re: WBX kytkimen vaihto

Lähetetty: 05.04.2016 00:14
Kirjoittaja Osku
Hyvähän tyyppi vioista on aina varotella, ja ei koneita trhaan kannata seinille räjäyttää jos sellanen riski on.
Ja nyt kun otit ton puheeks niin miten on ton tyyppivian kanssa huomaako esim. öljynpaineista tai jostain muusta, vai onko vähän niin kuin naatriumjäähdytetty vena holossa ohjaimessa että yks kaks yllättäen vaan rusahtaa ja se oli sitten siinä.

Re: WBX kytkimen vaihto

Lähetetty: 05.04.2016 10:26
Kirjoittaja Joker
dmn kirjoitti:Neulalaakerin saa ulos niin että täyttää paksulla vaseliinillä koko reiän ja sitten ottaa kytkinakselin romukopasta ja napauttaa sisälle, muutaman kerran kun tuon tekee ja välillä täyttää vaseliinia niin se laakeri tulee ulos.
Hah! Loistava kikka, enpä ole tajunnut. Lämmittää inssin mieltä tällainen ketterä Fysiikan käyttö päivittäisaskareissa. Viimeksi vaihdoin niin en tätä tajunnut ja ajoin ulkokoolin supralla poikki, aika kirurgin työtä mutta ihan hyvin meni... Perus ulosvetäjällä sitä ei kyllä varmaan saa... EDIT, tPitäs olla joku kierretappi tai paisuntaholkki millä vetää...

Re: WBX kytkimen vaihto

Lähetetty: 05.04.2016 10:57
Kirjoittaja AT5nok
Joker kirjoitti:
dmn kirjoitti:Neulalaakerin saa ulos niin että täyttää paksulla vaseliinillä koko reiän ja sitten ottaa kytkinakselin romukopasta ja napauttaa sisälle, muutaman kerran kun tuon tekee ja välillä täyttää vaseliinia niin se laakeri tulee ulos.

Hah! Loistava kikka, enpä ole tajunnut. Lämmittää inssin mieltä tällainen ketterä Fysiikan käyttö päivittäisaskareissa. Viimeksi vaihdoin niin en tätä tajunnut ja ajoin ulkokoolin supralla poikki, aika kirurgin työtä mutta ihan hyvin meni... Perus ulosvetäjällä sitä ei kyllä varmaan saa... EDIT, tPitäs olla joku kierretappi tai paisuntaholkki millä vetää...


Ne kenellä ei ole roskalaatikossa kytkinakseleita, ovat käyttäneet esim puusta vuoltua tappia.

Re: WBX kytkimen vaihto

Lähetetty: 05.04.2016 22:51
Kirjoittaja Peksi
Varaosanumerot alkaa olla kerätyt, niin voi alkaa tilailee. Ajatuksena on vaihtaa neulalaakeri ja samalla tiivisteet, Myös on ajatuksissa vaihtaa kytkin haarukka ja mahdollisesti sen puslat, jos ovat kuluneet, niin ja asetelma painelaakereineen. Jos kestää saman kuin vanha kytkin, niin seuraava remppa on nykyisellä vuosittaisella ajosuoritteella vuonna 2069! Silloin voi olla jo muitakin huolia kuin Tölkin kytkinremppa.

Nettiä selaillessa törmäsin sellaiseen muutokseen, että neulalaakerina käytettäisiin dieselin laakeria (on kellään osanumeroa, en löydä mistään), siinä kun on huulitiiviste itsessään. Näin olisi huopatiiviste tarpeeton tai lisäturvana. onko kokemuksia?

Re: WBX kytkimen vaihto

Lähetetty: 05.04.2016 23:00
Kirjoittaja ketsa
Osku kirjoitti:Hyvähän tyyppi vioista on aina varotella, ja ei koneita trhaan kannata seinille räjäyttää jos sellanen riski on.
Ja nyt kun otit ton puheeks niin miten on ton tyyppivian kanssa huomaako esim. öljynpaineista tai jostain muusta, vai onko vähän niin kuin naatriumjäähdytetty vena holossa ohjaimessa että yks kaks yllättäen vaan rusahtaa ja se oli sitten siinä.
En ole kuin yhdellä yksilöllä ajanut ennen purkua ja siinä oli huono tyhjäkäynnin öljynpaine lämpöisenä. Ei vielä kilahtanut, mutta liuskapari oli jo pyörähtänyt pois lukituskolostaan. Tuo lisäksi kolme kilahdukseen asti ajettua purkanut (näissä kammen kaula oli jo sinisenä). Tosin yhdestä noista minulle väitettiin, että ajamalla oli purkupaikalle viety ilman että mitään oli huomattu...

Re: WBX kytkimen vaihto

Lähetetty: 05.04.2016 23:13
Kirjoittaja AT5nok
Peksi kirjoitti:Nettiä selaillessa törmäsin sellaiseen muutokseen, että neulalaakerina käytettäisiin dieselin laakeria (on kellään osanumeroa, en löydä mistään), siinä kun on huulitiiviste itsessään. Näin olisi huopatiiviste tarpeeton tai lisäturvana. onko kokemuksia?
Tuolta löytyy jonkun verran varaosanroita.
http://www.tolkkifoorumi.com/phpBB3/vie ... =42&t=1721


Kytkin
- silmälaakeri
- 056105313C JX >>207 630
- 111105313A JX 207 631>>
- 111105313A WBX

Re: WBX kytkimen vaihto

Lähetetty: 05.04.2016 23:29
Kirjoittaja TT|
Kaikki silmälaakerit mitä olen tavannut on olleet tuolla huulitiivisteellä, ja samaa osaa on molempiin koneisiin myyty. Ainoa ero oli Sachsin verisossa että siellä oli suoraan jo hienot rasvat sisällä.

Re: WBX kytkimen vaihto

Lähetetty: 06.04.2016 19:15
Kirjoittaja Peksi
Vielä pari kysymystä: Onko ollut tarpeen vaihtaa kytkinhaarukka ja sen puslat, vai onko hätävarjelun liioittelua vaihtaa nekin samalla?

http://vw-t3-bus-shop.de/wellenbuchse-k ... produktion

Re: WBX kytkimen vaihto

Lähetetty: 06.04.2016 20:46
Kirjoittaja AT5nok
Jos ei ole jumissa tai väljä ja haarukka on oikean mallinen, niin miksi sitä vaihtaa.

Re: WBX kytkimen vaihto

Lähetetty: 18.06.2016 15:22
Kirjoittaja Peksi
Kytkinrempan varaosanumeroita:

111105313A neulalaakeri
021105311 huopatiiviste vauhtipyörään
029105245B huulitiiviste iso, vauhtipyörän taakse, paksuus 10mm manuaalilaatikkoon (näitä on samalla numerolla myös 12mm paksuja automaattiin, ei voi käyttää manuaalissa.)
021105279 O-rengas vauhtipyörä

016141181 luk kytkimen ohjaushylsy
113311113A kytkinakselin tiiviste vaihteistoon

091141701 kytkinhaarukka
113141711A laakeripusla (messinki) kytkinhaarukan päähän
113141707C nailonholkki kytkinhaarukan läpimenoon
113141721A (huom, 2 kappaletta) haitarikumit nailonholkin molemmin puolin


251711167E vaihteiston kuulan haitarikumi
020301261A vaihteiston ulostulon haitarikumi
020141711A vaihteiston ulostulon pusla
020141733D vaihteiston ulostulopuslan tiiviste

Ja samalla kannattaa vaihtaa startin pusla.

Tästä puuttuu levy, asetelma ja painelaakeri, ne kun löytyy helposti auton merkillä.