Sivu 1/1

Etupään puslista

Lähetetty: 26.03.2012 09:50
Kirjoittaja resupekka
Varmaan suurimmalle osalle tuttua juttua, mutta pistetään nyt varalta kaikkia varten linkki.

http://brickwerks.wordpress.com/2012/01 ... t3-models/

Veikkaan, että suurimmassa osasssa tölkkejä piilee tuo ongelma. Ainakin kaikissa näkemissäni yksilöissä juuri nuo puslat ovat jo vähintään lievästi halkeilleet. Tiedä vaikka olisivat suurin piirtein joka autossa vielä alkuperäiset tehtaan jäljiltä.

Omaan takatuuppariini vaihdoin ko. puslat ja samalla joutui vaihtaa molemmin puolin kyseiset tukivarret kokonaan. Holkit puslien välistä olivat syöpyneet kokonaan puhki ja myös tangot olivat ohentuneet jo samasta kohtaa. Saksasta sain uudet tangot noin 70e/kpl. Sekä takatuupparissa, että syncroissa noita on pari eri mallia. Kaikkein inhottavin malli on ylivoimaisesti se, joka kiinnitettään poikittaiseen alatukivarteen kierteillä. Niitä ei saa välttämättä auki muuten kuin kuumentamalla punahehkuiseksi, eli ihan inhimillinen homma ei ole kysymyksessä. Jos satut omistamaan sellaisen auton, jossa varsi kiinnitetään alatukivarteen kolmella pultilla, on homma huomattavasti helpompi.

Oman autoni kohdalla laitoin paikat kerralla kuntoon, eli koko etupään muutkin puslat ja nivelet menivät samalla uusiksi, sillä ei huvittaisi maksaa kovin moneen kertaan pyörien suuntauksesta.

Suosittelen makaamaan auton alla sen verran, että näkee edes päällisin puolin varsinkin sen takimmaisen helan kunnon.

Re: Etupään puslista

Lähetetty: 26.03.2012 12:34
Kirjoittaja TT|
Onkos näiden kuluneisuus juurikin syynä että rengas liikkuu pyöränaukossa eteen ja taakse?

Re: Etupään puslista

Lähetetty: 26.03.2012 13:05
Kirjoittaja resupekka
Hyvin todennäköisesti. Kyseiset puslathan ottavat vastaan pitkittäiset voimat, eli vajaavetoisissa jarrutukset ja syncroissa toki kiihdytyksenkin aiheuttamat repimiset.

Linkissä näytetään myös mitä voi pahimmillaan käydä, jos autolla ajetaan liian kauan huonoilla puslilla. Tuolloin tanko sahaa liikkuessaan poikittaispalkista ne tangolle tarkoitetut pyöreät reiät ovaalin malliseksi. Omassa autossani oli toisella puolella hiukan jo havaittavissakin sitä, mutta kokeilin nyt toistaiseksi pistää nippuun ilman hitsailua. Jos ajossa ei huomaa mitään omituista ja pyöränkulmatkin pysyvät kohdillaan, niin saa puolestani olla toistaiseksi.

Tässä vielä lisää juttua aiheesta:

http://wiki.club8090.co.uk/index.php/St ... and_bushes

Re: Etupään puslista

Lähetetty: 26.03.2012 23:36
Kirjoittaja hege
Hyvä kun toit asian esille ja pitää tarkistaa omasta. Tosi helppo juttu paineilmapyssyn kanssa, yleensä se etummainen mutteri on irronnut helposti.

Re: Etupään puslista

Lähetetty: 27.03.2012 08:11
Kirjoittaja resupekka
Jos joku pk-seudulla pyörivä sattuu noita tarvitsemaan, niin kaikki neljä puslaa, irtoholkit ja uudet mutterit saa Saksasta 30 eurolla/setti ja olen tilailemassa muutakin tavaraa sieltä loppuviikosta. Siinäpä niitä samalla tulisi useammallekin ja noutaa voi minulta Helsingistä tai Espoosta. http://www.busschmiede.de/shop/T3-Zugst ... se-alle-T3

Tuntuvat Suomessa olevan hintavampia, eikä noita holkkeja vissiin ihan joka paikasta löydy?

Re: Etupään puslista

Lähetetty: 27.03.2012 23:09
Kirjoittaja redi
Meikä vois ottaa setin jos tilailet. En oo kauheesti kerenny tarkastelee alustaa kun tuo moottorihomma on ekana tehtävä, mutta sen verran mitä oon kurkannu sinne keulan alle ni aika happamilta näytti puslat.

Re: Etupään puslista

Lähetetty: 28.03.2012 06:42
Kirjoittaja resupekka
Ok, otan sulle setin. Pari muutakin herraa itseni lisäksi tarvii tuolta tavaraa, niin eipä jää kyllä montaa euroa jaettavaksi 17e postikuluistakaan. Viimeistään sunnuntaina yritän saada tilauksen lähtemään. Toimitusaika on yleensä ollut viikon molemmin puolin.

Re: Etupään puslista

Lähetetty: 28.03.2012 09:20
Kirjoittaja hege
Jos ei lähde liian lapasesta niin lisää yksi setti myös minulle.

Tarvitsisin myös kaksi tälläistä, nää on aina paskana autoissa ilman ohjaustehostinta: http://www.busschmiede.de/shop/T3-Gummi ... -Qualitaet
Ei ole mikään kriittinen kun siellä menee sisällä teräsvaijereita, eli rattiyhteys ei katkea vaikka kumi haurastuu, mutta Vurressa ne on niin paskana kuin vaan voi olla.

Jos passaa niin laita samaan tilaukseen redin kanssa, niin pääset helpommalla kun harvemmat tulee hakemaan. Laitoin YV:tä maksutiedoista.


Mun tilaus kannattaa kuitenkin ehkä hylätä jo tässä vaiheessa. Ja paras etten tuo Vurrea lähelle muita ettei kirous tartu.
Kuten mika asian ilmaisi:
Tölkkimika kirjoitti:vaikeatkin tapaukset onnistuu (ei Hege)

Re: Etupään puslista

Lähetetty: 28.03.2012 17:28
Kirjoittaja resupekka
Vastailinkin jo porukalle YV:llä. Eli odotellaan vielä varmaan pari päivää, niin sitten lähtee tilaus ja jaan toimituskulut tasan kaikkien kesken. Tällä hetkellä itseni mukaan lukien 5-6 ukkoa taitaa olla mukana.

Re: Etupään puslista

Lähetetty: 29.03.2012 20:38
Kirjoittaja type2
Tänne myös yksi sarja etupään puslia.

Re: Etupään puslista

Lähetetty: 01.04.2012 02:42
Kirjoittaja Eicca_
Vieläkö kerkee?

Re: Etupään puslista

Lähetetty: 01.04.2012 07:27
Kirjoittaja resupekka
Jep, kyllä kerkesit. Tilaan tänään iltapäivällä. Alkaa olla tilaajia ja toimituksella painoa sen verran, että äkkiä voi tulla yht. 25 e postikuluja. Silti siitä jää varmaan vain noin 2-3 e/ henkilö. Riippuu vähän, että minkä kokoinen paketti sieltä tulee. Toivotaan myös, ettei tavarat lopu toimittajan varastosta kesken. Ilmoitan illemmallla kokonaiskustannukset tähän.

ps. Foorumin kello on näköjään talviajassa?

Re: Etupään puslista

Lähetetty: 01.04.2012 19:18
Kirjoittaja resupekka
No niin, tilaus tehty. Osaporukasta tilasi sen verran reilusti roinaa, että painoa kertyi ihan kiitettävästi, joten postikuluja tulee henkilöä kohti 2,8e. Toivottavasti jokainen pystyy elämään tuon summan kanssa. :) Pelkkien puslien tilaajille kokonaiskustannus siis 32,70e. Lähetän vielä jokaiselle erikseen maksusuoritusta varten YV:llä. Ilmoitan sitten tässä kunhan tavarat ovat saapuneet.

Re: Etupään puslista

Lähetetty: 02.04.2012 21:31
Kirjoittaja resupekka
Sellainen huomio vielä, että kun vaihdatte niitä puslia, niin kannattaa ehdottomasti tarkastuttaa pyörien asentokulmat sen jälkeen. Siinä tangossa on aika paljon säätövaraa casterille ja arvon muuttuminen voi sotkea kaikki muutkin sivumennen. Toki myös muut välykset on hyvä tarkistaa ennen suuntausta ja sehän tapahtuu oikeaoppisesti siten, että tunkkaatte keulan ylös suoraan alatukivarresta jousen paikkeilta, eikä siitä helman nostopisteestä. Pystysuunnassa käsivoimin tuntuu helposti yläpallo ja ylätukivarren puslien välykset, sivuttain raidetankojen nivelet. Pyöränlaakerit tuntuvat vähän joka suuntaan repiessä ja lisäksi rengasta voi pyöräyttää pitäen samalla kiinni olka-akselista laakerin jurinan tunnustelemiseksi. Alapallon testaamiseksi voi vääntää vaikka sorkkaraudalla suoraan renkaan alta pystysuuntaan ja tuijottaa samalla sitä niveltä. Väljää keulaa on turha säädättää.

Re: Etupään puslista

Lähetetty: 10.04.2012 11:58
Kirjoittaja resupekka
Lähetys tuli perille tänään. Laitan parille henkilölle vielä tällä viikolla postissa tavarat ja pk-seudulla pyörivät voivat ilmaista tahtonsa tapaamisesta YV:llä. Pitää vielä tarkistaa, että kaikki tilattu tuli perille.

Re: Etupään puslista

Lähetetty: 11.04.2012 22:36
Kirjoittaja redi
Minä ainakin sain jo omani. Kiitoksia.

Re: Etupään puslista

Lähetetty: 12.04.2012 07:31
Kirjoittaja Wolkkariman
Tutkin yhtä etukelkkaa jonka olin ottanut talteen purkuautosta niin siinä oli huomattavaa kulumista/hankautumaa joka vaatisi hitsaamista jotta välys uusille kumeille+holkille olis toleranssissa.

Tarkistakaa ne reiät ettei mee säätämiseksi ;)

Re: Etupään puslista

Lähetetty: 14.04.2012 15:33
Kirjoittaja tölkisti
ja sitten jos väri ei miellytä tai tarviitsee pehmeämpää taikka kovempaa puslaa niin kannattaa kysyä isältäni. sieltä varmasti löytyy tölkisti alennus.http://www.elisanet.fi/ville-pekka/Yhteystiedot.html

Re: Etupään puslista

Lähetetty: 14.04.2012 23:31
Kirjoittaja AT5nok
tölkisti kirjoitti:ja sitten jos väri ei miellytä tai tarviitsee pehmeämpää taikka kovempaa puslaa niin kannattaa kysyä isältäni. sieltä varmasti löytyy tölkisti alennus.http://www.elisanet.fi/ville-pekka/Yhteystiedot.html
Tuli sama mieleen, kun en ehtinyt kimppatilauksen mukaan. Pitää omani tutkia ja katsoa onko tarvetta

Re: Etupään puslista

Lähetetty: 29.09.2013 15:40
Kirjoittaja mikkovee
Sikäli kun jollain on tämä remppa vielä edessä, niin oberilla näytti olevan niitä metalliputken pätkiä jotka tulee kumipuslien sisään. (Sikäli kun ei Saksasta innostu tilaamaan pikkupakettia.) Kumiosia onkin about joka paikassa, omat tuli hotcarssilta. The Beastissa oli ainakin tosi rapeassa kunnossa ne metalliholkit. Voipi olla että joutuu tuota apurunkoakin täytehitsaamaan jos haluaa oikein priimaa.