Sivu 1/1

LT moottorit, I-sukupolvi

Lähetetty: 04.07.2012 09:30
Kirjoittaja AT5nok
WIKIPEDIA kirjoitti: Ensimmäisen sukupolven Volkswagen LT (1975–1983)
Tavoitteena LT:n suunnittelussa oli mahdollisimman suuri tavaratila puristettuna mahdollisimman pieniin ulkomittoihin. Korin alle sijoitettu moottori oli yksi näistä keinoista ja peräisin yhtiön toisesta pakettiautosta Transporterista. LT:ssä moottori sijaitsi edessä etuistuinten välissä. Uusi malli esiteltiin vuonna 1975 Berliinissä. Nimeksi annettiin yksinkertaisesti LT, joka tulee saksan kielen sanoista lasten-transporter (kuorma-transporter). Nimellä haluttiin kuvata auton kokoluokkaa ja sen suuntaamista ammattikäyttöön. Mallia sai kolmessa painoluokassa, alkaen 2,8 tonnista 3,5 tonniin (LT 28, LT 31, LT 35). Tarjolla oli kahta akseliväliä ja kahta kattokorkeutta. Tavaratila oli lähes ennennäkemättömän suuri auton kokoon nähden, pienimmässäkin yli 3 metriä pitkä ja pinta-alaltaan 5,5 m2.
Ongelmia aiheutti sopivan moottorin saaminen malliin, yhtiön omat moottorit olivat ilmajäähdytteisiä peräänsijoitettavia boksereita. Samoihin aikoihin esitellyn Golfin uudemmat moottorit olisivat olleet tarkoitukseen aivan liian pieniä. VAG-yhtymään kuuluvalla sisarmerkki Audilla oli tarjota Audi 100:n 2,0 litran nelisylinterinen bensiinimoottori, joka sovitettiin raskaaseen pakettiautoon leikkaamalla tehoa 55 kilowattiin (75 hv), näin saatiin kohtuullinen vääntö alakierroksille.
Dieselmoottori saatiin brittiläiseltä Perkinsiltä. Tämä nelisylinterinen 2,7 litran kone tuotti 48 kW (65 hv). Moottorin käynti ei ollut tasaista ja käyntiääni oli epämiellyttävä. Volkswagen toimi nopeasti ja vuonna 1979 insinöörit kehittivät Golfissa käytetystä 1,6 litran dieselistä kaksi sylinteriä lisäämällä uuden 2,4 litran kuusisylinterisen joka tuotti 55 kW (75 hv). Tämän koneen käynti oli tasaista ja käyntiääni siedettävä. Moottori oli niin onnistunut, että Volvo otti sen käyttöönsä dieselkäyttöisessä henkilöautossaan (240 Diesel). Kyseessä oli ensimmäinen kuusisylinterinen dieselhenkilöauto, jo aiemmin Volvo oli käyttänyt Audilta peräisin olevaa 2,0 litran viisisylinteristä dieseliä.
Keväällä 1983 Volkswagen korvasi moottorin voimakkaammalla turbodieselillä mallin, teholtaan 75 kW (102 hv). Tämä teki LT:stä tehokkaimman pakettiauton Euroopassa, myös vääntö oli ylivoimainen muihin nähden, 195 Nm. LT oli saatavilla myös kuusisylinterisellä 66 kilowatin (90 hv) bensiinimoottorilla. Moottorit, joiden sijoittelu oli nyt entistä matalampi, sallivat kolmannen istuimen sijoittamisen ohjaamoon. Uusien koneiden myötä auto sai uuden kojelaudan, sekä kolme erilaista akseliväliä. Moottori sinänsä ei ollut matalampi, vaan se oli kallistettu, josta syystä vaihdelaatikko ja tasauspyörästö oli uudessa mallissa sivussa auton keskilinjasta. Tämä uudistus tuli jo ennen turbon lisäämistä.