käyttistölkki -89 syncro

Kaluston esittelytila, täällä voit esitellä omat autosi ja päivittää pieniä muutoksia joita autoihin tekee. Näkyy vain rekisteröityneille käyttäjille. Place to tell about your car, show the small updates etc This section is not shown to people without login.
at man
Vakiintunut käyttäjä
Viestit: 36
Liittynyt: 19.05.2015 21:45
Paikkakunta: Riihimäki

käyttistölkki -89 syncro

Viesti Kirjoittaja at man »

Elikkä auto on vuosimallia 89 umpipaku tuplalukoilla. Ajettu 210 tkm.
Auton historia on hyvin tiedossa koska vaari osti auton uutena kyllästytyään siihen että transitilla ei pääsyt mihinkään.

Nyt olen vuodesta 2014 tölkillä huristellut eli heti kun kortin sain.
Ja mukavaa on ollut. 8-)

Ulkonäköä on kohennettu karjapuskurilla ja 15" vanteilla kesäkumeille
Myös vähän paikka maalia suihkittu kyljen pystysaumaan, liukuoveen, korjattuun kaareen, keulaan ja takaluukun.
Lisäksi lisäpitkät asennettu "ostin kun halavalla sain" x-vision dominator led

.

Ruostepaikkoja on saanut tehdä peruspaikkoihin: astinlaudat, helmakotelon päät ja lokasuojien kaaria.
Myös Puhaltimen vaihdoin viimevuonna vapun aikoihin kun ei kelvannut katsurille. Myös muita kulutusosia on vaihdettu.

Auto kävi myös juuri suutinremontissa, jonka jälkeen oli käynistysongelmia, jotka korjaantuivat startin vaihdolla.

No ilo ei jatkunut pitkään kun olimme lähdössä hakemaan renkaita Nurmijärvellä niin eikös kaasupohjassa ohituksessa motarilla kansipahvi pala :evil:
Elikkäs kansiremontin paikka. Samalla vaihtuu kytkimen osat. Olen miettinyt pitäisikö askarrella vesi ilma välijäähdytin ? Toistaiseksi ei viitsisi vaihtaa konetta isompaan vaikka tiedän että ei jx ole mikään kestävä kone kuitenkaan. Kerkesin kumminkin tilaamaan osat.
Minkäslaista kansipahvia olette laitaneet uuteen kanteen? Kun saa kolmena eri paksuutena.
Vai sopisiko aaz koneen metallinen kannentiiviste?
Pito korvaa puutuvan vauhdin
-89 syncro jx
Avatar
Neanterdaali
AktiVWisti
Viestit: 507
Liittynyt: 10.05.2014 09:26
Paikkakunta: Maaninka, Pohjois-Savo

Re: käyttistölkki -89 syncro

Viesti Kirjoittaja Neanterdaali »

Tervetuloa Joukkoon! :)

Valitettavasti en osaa tuohon tekniseen puoleen sinua auttaa, mutta uskon että täältä apu kyllä löytyy!
Kuvat on aina kivoja, kun ehdit niin pistä näytille Tölkkiä!

Mike
Volkkareitten harrastaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin!
Avatar
dmn
101:en Juhlajäsen
Viestit: 3090
Liittynyt: 19.03.2012 15:26
Paikkakunta: Kaarina
Viesti:

Re: käyttistölkki -89 syncro

Viesti Kirjoittaja dmn »

Täysmetallinen AAZ tiiviste sopii kun tukkii yhden reiän, ainakin Elring merkkisestä helppo tutkia. Kestävä. Mutta kyllä esim. JX:n Reinz tiivistekin kestää varsin hyvin. Lunttaa vanhasta kansipahvista reikien määrä, näkyy koneen ulkopuolelle (jos päädyt AAZ tiivisteeseen, sen paksuusmerkinnät saattaa poiketa JX:n vastaavista).
< 15kWh/100km
at man
Vakiintunut käyttäjä
Viestit: 36
Liittynyt: 19.05.2015 21:45
Paikkakunta: Riihimäki

Re: käyttistölkki -89 syncro

Viesti Kirjoittaja at man »

Juu kuvia piti laitankin mutta puhelimella ei siihen pystynyt :(
Kansipahvi on kerran vaihdettu jossain 100tkm nurkilla jolloin selvittiin ilman kannen vaihtoa. En tiedä vaikutaako se vanhan tiivisteen paksuuteen.
No katsotaan mitä tapahtuu
Pito korvaa puutuvan vauhdin
-89 syncro jx
Avatar
dmn
101:en Juhlajäsen
Viestit: 3090
Liittynyt: 19.03.2012 15:26
Paikkakunta: Kaarina
Viesti:

Re: käyttistölkki -89 syncro

Viesti Kirjoittaja dmn »

Tiivisteen korkeuden määrää lohkon koneistuksen toleranssi, ja mitataan siitä kuinka korkealle mäntä lohkossa nousee. Tiivisteet ovat muistaakseni 0,10mm välein.
< 15kWh/100km
at man
Vakiintunut käyttäjä
Viestit: 36
Liittynyt: 19.05.2015 21:45
Paikkakunta: Riihimäki

Re: käyttistölkki -89 syncro

Viesti Kirjoittaja at man »

Nyt on kansi+tiivisteet sekä kytkimen osat hommattu josko vaikka ens viikolla ajoon :)
Samalla on alkanut mietitytämään vnt ahdin. Onko kuinka hankala säätää. Meinaan sitä että onko ahtopaineet/pakopaineet liian korkealla 60-80 vauhdissa vai pitääkö viritellä jonkunsortin "maantiekytkin"
Vähän tehon puutetta on kyllä venettä vedellä mäkiin 80km/h vai autaisiko vakio turbon paineiden nosto?
Tietysti vnt:llä saisi tehot alempaa mukaan mutta mutta onhan siinä aina se hankintahinta yms yms
:|
20140706_153456.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Pito korvaa puutuvan vauhdin
-89 syncro jx
at man
Vakiintunut käyttäjä
Viestit: 36
Liittynyt: 19.05.2015 21:45
Paikkakunta: Riihimäki

Re: käyttistölkki -89 syncro

Viesti Kirjoittaja at man »

On kyllä kumma kun haluaa kääntää kuvat vinoon :x
20151101_183944.jpg
20150808_170737.jpg
20150301_180212.jpg
20150222_133741.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Pito korvaa puutuvan vauhdin
-89 syncro jx
Avatar
TT|
Swapman
Viestit: 6642
Liittynyt: 17.02.2012 18:01
Paikkakunta: Vantaa

Re: käyttistölkki -89 syncro

Viesti Kirjoittaja TT| »

Kyllä sitä ihan hukkaporttiturboistakin löytyy alhaalta herääviä, kunhan mitoitus on vaan sopiva moottoriin. Ne on nuo ahtimet vähän kehittyneet niistä 70-luvun ajoista, kun tölkin puhallinta suunniteltiin :D
Why do it right when you can do it yourself?
I on oltava!
at man
Vakiintunut käyttäjä
Viestit: 36
Liittynyt: 19.05.2015 21:45
Paikkakunta: Riihimäki

Re: käyttistölkki -89 syncro

Viesti Kirjoittaja at man »

Nyt tuli auto remontista jossa siis vaihdettiin kansi+kytkin
On se vaan mukava ajella kunnon autoa 8-) tuntuu että ajossa moottorin melukin olisi vaimentunut.
Mutta vanha lämpimänä käynistyksen vaikeus palasi pitää alkaa taas katselemaan ajoitusta parempaan suuntaan.
Kylmänä joutuu pitämään vipua kokoajan vedetynä ei käy kunnolla muuten.

Voiko hukkaportti juuttua auki? Kun hukkaportille menevä letku oli irti (huoltomies huomasi)
Eikä sille tunnu löytyvän paikkaa. Missä sen pitäisi olla :?: mitään pop up ventiilin ääntelyä ei kuulu vai kuuluisiko edes auton muun ajomelun yli?
Pitää varmaan ajella bilteemaan ostamaan ahtopaine mittari ,jotta voi tutustua ahtimen sielun elämään
Pito korvaa puutuvan vauhdin
-89 syncro jx
Avatar
TT|
Swapman
Viestit: 6642
Liittynyt: 17.02.2012 18:01
Paikkakunta: Vantaa

Re: käyttistölkki -89 syncro

Viesti Kirjoittaja TT| »

Alunperin siitä hukkaportista menee letku jonnekin, en ole vielä keksinyt miksi ja minne. Eli toiminnan kannalta siiinä riittää että se metalliputki on paikallaan.
Why do it right when you can do it yourself?
I on oltava!
at man
Vakiintunut käyttäjä
Viestit: 36
Liittynyt: 19.05.2015 21:45
Paikkakunta: Riihimäki

Re: käyttistölkki -89 syncro

Viesti Kirjoittaja at man »

No hyvä ettei ole mikään vakava puute
Pito korvaa puutuvan vauhdin
-89 syncro jx
Avatar
AT5nok
Moderaattori
Viestit: 7678
Liittynyt: 20.02.2012 18:31
Paikkakunta: Hki / Tölkkifoorumi.fi
Viesti:

Re: käyttistölkki -89 syncro

Viesti Kirjoittaja AT5nok »

Tervetuloa foorumille. Että ihan JX:n voimalla meinnat syncroilla, hattua nostettava. Pysyy edes yksi lähes alkuperäisenä.

Jos hukkaportti jumittuu auki, sen kyllä kuulee varoventtiilin avautumisena Tölkissäkin. Myös menohalut katoaa silloin hetkeksi ahtopaineiden mukana. Omassa takatuupparissa hukkis jumittelee aina pidemmän seisonnan jälkeen. Varoventtiiliä on helppo säätää ruuvarilla, jos haluat aahtopainetta nostaa.
Isot pojat ovat kertoneet, ettei sillä K14 kannata yli baarin paineita antaa koneelle, ainakaan ilman välijäähdytintä.
Lähes bolt on ahdin olisi Golfista otettu K24, tosin samalla tavalla "70-luvun tekniikkaa", mutta helppo asentaa alkuperäisen paikalle.
IC olisi varmasti hyvä hankinta koneen keston kannaltakin. Käy kuitenkin koeajamassa jonkun TDI syncro ja mieti, haluatko vielä ajaa JX:llä.
at man
Vakiintunut käyttäjä
Viestit: 36
Liittynyt: 19.05.2015 21:45
Paikkakunta: Riihimäki

Re: käyttistölkki -89 syncro

Viesti Kirjoittaja at man »

Juu ei ainakaan viellä laiteta konetta vaihtoon kun on kallis kansiremppa tehty vaikka isompi kone vähän polteli remontin aikana ;)
Tuntuu että auton moottorimelu hiljeni huomatavasti ja kyllä alkoi vanhassa kannessa olemaan viimeaikoina tehot kateissa, kun päästömittaus lapussa viimevuodelta maks ryntäytys kierrokset oli vain 4100 rpm nyt oli 5090 rpm :shock:

Vaihdoin viellä laturinkin varmuuden vuoksi
Pito korvaa puutuvan vauhdin
-89 syncro jx
Avatar
Hanttapuli
AHUttaja
Viestit: 2613
Liittynyt: 25.04.2013 20:51
Paikkakunta: Oulu

Re: käyttistölkki -89 syncro

Viesti Kirjoittaja Hanttapuli »

Juu ei muuta kuin ajelee toimivan koneen loppuun! Jos tilat sallii, niin TDI-tekniikkaa voi alkaa jo haalia etukäteen tontille. Mikäli semmonen on seuraavana mielessä.
T5 vm. 2009. 1.9 TDI. Pitkä paku.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
at man
Vakiintunut käyttäjä
Viestit: 36
Liittynyt: 19.05.2015 21:45
Paikkakunta: Riihimäki

Re: käyttistölkki -89 syncro

Viesti Kirjoittaja at man »

Kävin tänään autoa leimasedälle näytämässä ja hylkyhän sieltä tuli :(
Apparin puolen etujarruletkussa oli pieni murtuma ja vetarin kumi edestä rikki

Ajatelin vaihtaa molemmat vetonivelet eteen ulos samalla kun alkaa korjailla ,kun pientä napsutelua on kuulunut jo pidemmän aikaa

Myös fin-turbolle laitoin kyselyä josko pystytäisiin rakentamaan paremmin heräävä ahdin vakion tilalle.

Kävin mittaamassa ahdot pika asentamallani teollisuus painemittarilla ,josta tuloksena maks ahdot 0.55 bar
Yllätävän suuret ahdot tasakaasulla 80 km/h 0.2-0.3 välillä :shock:

Korotus sarja taas vakavassa harkinnassa katsoo josko kesällä rahkeet riitäisi sen tilaamiseen
Pito korvaa puutuvan vauhdin
-89 syncro jx
Avatar
AT5nok
Moderaattori
Viestit: 7678
Liittynyt: 20.02.2012 18:31
Paikkakunta: Hki / Tölkkifoorumi.fi
Viesti:

Re: käyttistölkki -89 syncro

Viesti Kirjoittaja AT5nok »

Varaudu vaihtamaan jarruputkea pääsylinteriltä asti. Se on todennäköisesti helpompaa, kuin tapella liitoksia auki. Helposti katkeaa seuraava putki. Jarruputki on niin halpaa, että homma kannattaa tehdä kerralla kuntoon.

AC/Tölkkikauppa.fi on kohtuuhintainen paikka tilata niveliä Suomesta. Samalla vaivalla vaihdat sisemmätkin, kun joudut akselit kuitenkin irrottamaan.

Minulla on TDI:ssä 0,5 bar K24:lla samalla vauhdilla.
Osku
AktiVWisti
Viestit: 1945
Liittynyt: 17.01.2016 16:20

Re: käyttistölkki -89 syncro

Viesti Kirjoittaja Osku »

Olen jo pitkään etsinyt paikka josta sais ulempia etu niveliä kohtuu hinalla eli alle 150 euroa kappale mutta en nähnyt noidenkaan sivulla mistä löysit ulemmat etunivelet? Siempiä etu/taka ja ulempia taka niveliä löytyy kyllä kaikkialta 40-70 euron hintaan jos saa löbro spidanit niin kannatta maksaa ainakin 10 extraa kestää paremmin.
at man
Vakiintunut käyttäjä
Viestit: 36
Liittynyt: 19.05.2015 21:45
Paikkakunta: Riihimäki

Re: käyttistölkki -89 syncro

Viesti Kirjoittaja at man »

Ainakin ooberin sivuilla näkyi olevan roulex merkisiä niveliä 108€ hintaan laadusta sen enempää tietämättä

Löbron niveliä en ole missään nähnyt tarjotavankaan eteen ulos
Pito korvaa puutuvan vauhdin
-89 syncro jx
Osku
AktiVWisti
Viestit: 1945
Liittynyt: 17.01.2016 16:20

Re: käyttistölkki -89 syncro

Viesti Kirjoittaja Osku »

Sain hommattu yhden Merteililtä aikoinaan sitten ei tullut lisää toinen tuli Meconomenin kautta sekin oli mahdolinen siihen hintaan vain kerran ja molemmat kerrat siis Löbro/Spidan ja 150 euroa tuhoa lompakkoon. Nähtävästi siis vanhaa varastoa ja viimesiä. Sellanen tieto mikä muuten tuli on se että nykyisissä suoja kumeissa on joku eco pykälä pääsyt jylläämään ja ne hapertuu tosi nopeesti. En tiedä mitä kaikkia valmistajia tämä koskee mutta kannatta miettiä myös tuota puolta, nykyisin ei riitä pelkästään että nivel kestää.
at man
Vakiintunut käyttäjä
Viestit: 36
Liittynyt: 19.05.2015 21:45
Paikkakunta: Riihimäki

Re: käyttistölkki -89 syncro

Viesti Kirjoittaja at man »

Tulipahan ostettua vetarit eteen merkkiä GKN
Aircooledista en löytänyt ulompia etuvetareita
ostin myös rekkapeilit kun nuo vakiot on huonot joka suhteessa
Pito korvaa puutuvan vauhdin
-89 syncro jx
Vastaa Viestiin