Minun 1.9TD aasi tölökkini

Projektikertomus alue jossa voit kertoa autosi rakentelusta. Section for your project
Oopeevw
Vasta alkaja
Viestit: 17
Liittynyt: 01.07.2014 22:29
Paikkakunta: Ii

Minun 1.9TD aasi tölökkini

Viesti Kirjoittaja Oopeevw »

Tervehdys.

Olen ollut tölkin omistaja syksystä 2013 alkaen. Toki VW konsernin autoja matkanvarrella on ollut kymmenkunta, transportereitakin pari kipaletta. Syksyllä 2013 silmiin osui jotenki sopivasti nettiautossa ilmoitus tölkkivolkkarista, joka olisi kohtuu lähelläkin. Kaupat sovittiin ja tölkkillä ajelin sitten kohti kotia. Tölkkiin oli vaihdettu aaz 1.9TD kone. Pelleiltään tölkki oli kohtuu kuntoinen, lähinnä pintaruostetta ja pari pientä reikää. Pakoputkea ei juurikaan ollut, vain pikku pätkä turbolta eteenpäin. Käynnistyminen vaati pitkähkön starttauksen. Ensi töikseni aloin hankkimaan pakoputkea autoon. Moottorimuutosten vuoksi pakoputki piti itse rakentaa/hitsailla sopivaksi. Jonkinaikaa ajeltuani kävi selväksi, että öljyn kulutus oli melko runsasta. Ostohetkellä siitä myös muistaakseni keskustelimme myyjän kanssa. Päädyin aukaisemaan aazin ja etsimään viat öljyn kulutukseen ja heikohkoon käynnistymiseen.

Aazin kolmossylinterin männänrengas oli poikki ja öljyrengas oli kulunut huomattavasti muita renkaita enemmän. Männänrenkaan urassa oli paljon kovaa karstaa. Puhdistelin moottorin osat, vaihdoin uudet tiivisteet, männänrenkaat, ohjurien kumit jne. moottoriin. Sylinteriputket olivat vielä hyvässä kunnossa. Aazin jako ei myöskään ollut ihan kohillaan. Remontin jälkeen tölkin käynnistyminen parani, öljyn kulutus lähes loppui ja tehojakin tuli hivenen lisää. Alkoi tekniikka olemaan hyvällä mallilla :)

Talven ja pakkasten alettua päädyin laittamaan tölkin seisontaan ja odottelemaan kevättä. Ei ole mikään maailman lämpimin auto. Keväällä rakentelin autotallini valmiiksi, jotta tölkini olisi sitten mahdollista fiksailla sateelta suojassa ja suht puhtaissa tiloissa. Hiekkapuhalsin ruostepisteet ja paikkailin pari pientä reikää. Vuorossa oli sitten pakkelointia ja hirvittävää hiomista. Toki mitään näyttelyautoa ei ollut tarkoitus rakentaa. Lähinnä eräharrastus käyttöön. Maalauksen ajattelin aluksi tehdä telalla, mutta päädyin kuitenkin ostamaan maaliruiskun ja opettelemaan ruiskumaalausta. Hempelin teollisuusmaaleja ostin kolmea eri vihreän sävyä. Armeijanvihreällä maalasin ensin tölkin yliasti. Kahdella muulla vihreän sävyllä tein sitten maastokuviot. Lopputulos oli mielestäni ihan onnistunut :)

Nyt kun lueskelin näitä foorumin projekteista, niin sieltähän löytyi juttua tölkkini moottorin vaihdosta ja suunnitelmista edellisin omistajan toimesta.
Liitteet
Lähtötilanne
Lähtötilanne
Tölkki projekti 002.JPG (1.83 MiB) Katsottu 5833 kertaa
Armeijanvihreä ylimaalaus
Armeijanvihreä ylimaalaus
20140627_093956.jpg (2.62 MiB) Katsottu 5833 kertaa
Lopputulos
Lopputulos
20140702_203425.jpg (2.03 MiB) Katsottu 5833 kertaa
VW Transporter -89 1.9TD (nykyinen)
VW Transporter -02 2.5 TDI Car Sport V.I.P
VW Transporter -91 2.4D
+ muistaakseni 9kpl muita VW kulkineita
Avatar
TT|
Swapman
Viestit: 6640
Liittynyt: 17.02.2012 18:01
Paikkakunta: Vantaa

Re: Minun 1.9TD aasi tölökkini

Viesti Kirjoittaja TT| »

Tuo on kyllä mukavan näköinen, kun nuo kolme väriä on niin lähellä toisiaan. Eiköhän tuolla jälleen mennä pitkän aikaa!
Pakoputkitarinastasi päättelisin että AAZ on laitettu omalla turbollaan ja pakosarjalla, pistätkö kuvan miten on sijoitettu?
Why do it right when you can do it yourself?
I on oltava!
DJSigma
AktiVWisti
Viestit: 981
Liittynyt: 18.09.2012 15:55
Paikkakunta: Lahti

Re: Minun 1.9TD aasi tölökkini

Viesti Kirjoittaja DJSigma »

Tervetuloa.

Kyllä tölkkikin lämmin on, ainakin itselläni, joten herääkin kysymys onko sulla ohjaamon takana väliseinää? Toki en tiedä kuinka erilainen umppari voi olla lämpöolosuhteiltaan, kun mulla on ikkunamalleja, mutta sellaisella vakio puolikkaalla väliseinällä lämpenee hytti ihan mukavasti pakkasillakin.
Caravelle C 1,6TD -88 "Punukka"
Caravelle MultiGLvan Syncro 1,9TDi -88 "Hopukka"
Oopeevw
Vasta alkaja
Viestit: 17
Liittynyt: 01.07.2014 22:29
Paikkakunta: Ii

Re: Minun 1.9TD aasi tölökkini

Viesti Kirjoittaja Oopeevw »

Moottorissa on AAZ:n oma turbo ja pakosarja. Hyvin mahtuu olemaan ja helppo oli nostaa kansi kaikkine hilppeineen (imusarja, pakosarja ja turbo) irti remontin yhteydessä. Talvella alle 10 asteen pakkasilla lämpöä riitti kohtuudella ohjaamoon asti. Umpiväliseinä lienee osaltaan vaikuttavan ohjaamon lämpiämiseen. Kovemmilla pakkasilla mahtaa pitkä putkisto hukata lämmön välille. Todella kuumaa kyllä puhaltaa, kun kelit plussan puolella.

Pakoputkesta ei nyt juuri ole kuvaa, mutta voisin jossainvälissä näpätä siitäkin kuvan. Rakentelin sen tölkin vakio putkista.
Liitteet
Vähän takapuoltakin.
Vähän takapuoltakin.
20140702_203509.jpg (2.02 MiB) Katsottu 5802 kertaa
Tästä etiäpäin rakentelin uuden putken.
Tästä etiäpäin rakentelin uuden putken.
Tölkki projekti 011.JPG (1.52 MiB) Katsottu 5802 kertaa
Tässäpä tämä AAZ omalla turbolla ja pakosarjalla.
Tässäpä tämä AAZ omalla turbolla ja pakosarjalla.
Tölkki projekti 007.JPG (1.63 MiB) Katsottu 5802 kertaa
VW Transporter -89 1.9TD (nykyinen)
VW Transporter -02 2.5 TDI Car Sport V.I.P
VW Transporter -91 2.4D
+ muistaakseni 9kpl muita VW kulkineita
Avatar
selvesa
Vapaaherra
Viestit: 786
Liittynyt: 21.02.2012 20:52
Paikkakunta: Kajaani

Re: Minun 1.9TD aasi tölökkini

Viesti Kirjoittaja selvesa »

Tervetuloa foorumille :)

Hyvä on kyllä tuo uusi väritys 8-)
T3 vm. 1988, 1.9 TD aasi-seepra
T4 vm. 2002, 2.5 TDi ,ex-taxi, "matkailuauto"
FVWA:n jäsen
Avatar
AT5nok
Moderaattori
Viestit: 7674
Liittynyt: 20.02.2012 18:31
Paikkakunta: Hki / Tölkkifoorumi.fi
Viesti:

Re: Minun 1.9TD aasi tölökkini

Viesti Kirjoittaja AT5nok »

Tervetuloa foorumille, johan tätä hetki ehdittiin odotellakkin ;)

Hienohan siitä tuli, mattavihreä ja camo sopii Tölkkiin :!:

Minulla ei ole ollut tarkenemisongelmia kummallakaan umppari Tölkillä toistaiseksi, JX ja AAZ on pukannut talvellakin lämmintä ilman muutaman km ajon jälkeen. Jos lämpö ei talvella riitä, niin jotain eristystä lämppärille menevään letkuun sinne auton alle.
Oopeevw
Vasta alkaja
Viestit: 17
Liittynyt: 01.07.2014 22:29
Paikkakunta: Ii

Re: Minun 1.9TD aasi tölökkini

Viesti Kirjoittaja Oopeevw »

Kiitos, kiitos. Vähän olen hidas tällaista uutta aloittelemaan (nettikirjoittelua "uusissa ympyröissä") :oops:

Saunan jälkeen istuskelin pihalla ja katselin tölökkiäni (Oululaisittain), niin hiipi sellainen ajatus mieliini --> josko joskus hankkisi toisen projektin tämän käyttöauton rinnalle. Sellaisen johon olisi aikaa käyttää reilusti, eikä olis kiirusta päästä ajelemaan :) Euroja toki pitäis vähän keräillä ensin sukanvarteen :)
VW Transporter -89 1.9TD (nykyinen)
VW Transporter -02 2.5 TDI Car Sport V.I.P
VW Transporter -91 2.4D
+ muistaakseni 9kpl muita VW kulkineita
Avatar
AT5nok
Moderaattori
Viestit: 7674
Liittynyt: 20.02.2012 18:31
Paikkakunta: Hki / Tölkkifoorumi.fi
Viesti:

Re: Minun 1.9TD aasi tölökkini

Viesti Kirjoittaja AT5nok »

Jos hyvä projektiaihio sattuu kohdalle, niin pelasta se ja tee sitä mukaan kun on resursseja.
Oopeevw
Vasta alkaja
Viestit: 17
Liittynyt: 01.07.2014 22:29
Paikkakunta: Ii

Re: Minun 1.9TD aasi tölökkini

Viesti Kirjoittaja Oopeevw »

Tänään tuli käytyä aazin hehkut läpi. Kaksi niistä oli mennyt rikki. Ei meinannut kylmänä oikein käynnistyä. Melkoista näpertelyä pumpun takana olevien hehkujen vaihto. 12mm räikkälenkki oiva apu niiden vaihdossa. Vieläkö olis edes 5mm pitemmät sormet. Viime syksynä vaihdoin viimeksi kaikki hehkut ja nyt jo kaksi niistä oli rikkoontunut. Epäilen syyksi hehkurelettä, mikä autossani oli paikoillaan. Pikahehkut paikoillaan, mutta rele antoi virtaa 50s. jos hehkutusta olisi pitänyt merkkivalon sammumiseen asti. Toki hehkuttelin aina vain n. 10s. Muutin hehkutuksen nyt napin kautta toimivaksi, yleishehkureleen läpi menee sitten virta hehkuille. Kestää pitää nyt autossa virtoja päällä, rikkomatta hehkuja. Olishan siihen saattanut löytyä jokin "nopeampi" rele, mutta tarvikkeet tällaiseen ratkaisuun löytyi hyllystä :)
VW Transporter -89 1.9TD (nykyinen)
VW Transporter -02 2.5 TDI Car Sport V.I.P
VW Transporter -91 2.4D
+ muistaakseni 9kpl muita VW kulkineita
Oopeevw
Vasta alkaja
Viestit: 17
Liittynyt: 01.07.2014 22:29
Paikkakunta: Ii

Re: Minun 1.9TD aasi tölökkini

Viesti Kirjoittaja Oopeevw »

Harvoihin autoihin sitä voi vaihtaa vetoakselin sisemmän suojakumin, tunkkaamatta autoa ylös ja irroittamatta edes rengastakaan. Ei muuta kuin retkipatja auton alle vetari kuusiopulteilla irti laatikosta. Sokka pois ja nivel irti. Putsaus... uudet rasvat... uusi suojakumi... nivel paikalleen ja kovaa ajoa :) 10€ maksoi uusi suojakumi Kärkkäisen Varikolla. Takapotkuisessakin riittää tuota maavaraa, vähän isomilla renkailla.
VW Transporter -89 1.9TD (nykyinen)
VW Transporter -02 2.5 TDI Car Sport V.I.P
VW Transporter -91 2.4D
+ muistaakseni 9kpl muita VW kulkineita
Oopeevw
Vasta alkaja
Viestit: 17
Liittynyt: 01.07.2014 22:29
Paikkakunta: Ii

Re: Minun 1.9TD aasi tölökkini

Viesti Kirjoittaja Oopeevw »

Vesipumppu tuli tiensä päähän. Alkoi tippasemaan nesteitä ulos. Jospas sitä lauantaina Oulusta sais uuden vesipumpun, Motonetistä tai Tarviketorilta.
VW Transporter -89 1.9TD (nykyinen)
VW Transporter -02 2.5 TDI Car Sport V.I.P
VW Transporter -91 2.4D
+ muistaakseni 9kpl muita VW kulkineita
Oopeevw
Vasta alkaja
Viestit: 17
Liittynyt: 01.07.2014 22:29
Paikkakunta: Ii

Re: Minun 1.9TD aasi tölökkini

Viesti Kirjoittaja Oopeevw »

Oopeevw kirjoitti:Vesipumppu tuli tiensä päähän. Alkoi tippasemaan nesteitä ulos. Jospas sitä lauantaina Oulusta sais uuden vesipumpun, Motonetistä tai Tarviketorilta.
Löytyi vesipumppu lähempääkin. En muistanut, että Iin Kärkkäisen Varikkokin on lauantaisin auki klo 14 asti. Asennushommiin :)
Liitteet
20140830_101402.jpg
20140830_101402.jpg (1.52 MiB) Katsottu 5319 kertaa
Uusi vesipumppu koko pakettina 42€, pelkkä vesipumppu olisi ollut n. 20€
Uusi vesipumppu koko pakettina 42€, pelkkä vesipumppu olisi ollut n. 20€
20140830_101312.jpg (1.29 MiB) Katsottu 5319 kertaa
VW Transporter -89 1.9TD (nykyinen)
VW Transporter -02 2.5 TDI Car Sport V.I.P
VW Transporter -91 2.4D
+ muistaakseni 9kpl muita VW kulkineita
topik
AktiVWisti
Viestit: 175
Liittynyt: 24.02.2012 00:08
Paikkakunta: Jämsänkoski keskisuomessa

Re: Minun 1.9TD aasi tölökkini

Viesti Kirjoittaja topik »

Pumpuksi kannattaa laittaa sellainen missä on se siipipyörä musta ja näyttä jyrsinterältä ja sopii tarkasti sinne pumpun pesään,jos sellaisen tillalle laittaa sellaisen tarvikepumpun jossa on pellistä taiteltu siipipyörä, niin moottorin kyllä jäähdyttää, mutta eteen läppäriin ei riitä kunnolla vesikiertoa.
Tämä ero taitaa olla just tuossa saksalaisen alkuperäisenä myytävässä ja esim. tarvike japsissa.
Niitä sellaisia isolla siipipyörällä olevia bussi mallia ei taida saada enään mistään. Niitä sai silloin kun nämä vehkeet oli vielä aktiivi käytössä takseissa sun muussa.

EDITTIÄ kerkesitkin tuon jutun laittaan tuohon minun kirjoittaesani omaani, kurkkaappa miltä tuo vanha näyttää sisältä ja vertaa uuteen.
Oopeevw
Vasta alkaja
Viestit: 17
Liittynyt: 01.07.2014 22:29
Paikkakunta: Ii

Re: Minun 1.9TD aasi tölökkini

Viesti Kirjoittaja Oopeevw »

Ei tullut katsottua siipien mallia tarkemmin. Lähimmästä paikasta, mistä vesipumpun sain, niin ostin. Tärkeä saada auto liikenteeseen mahdollisimman nopeasti. Ahdonalaisen syötön karaa muovasin tänään uuteen malliin ja syöttöjä ruuvailin vähän isommalle. Perstuntumalla tehoja tuli muuan heppa lisää :) Vakio kara kuitenkin edelleen tallessa, mikäli muovaukset eivät oikein onnistu.Nyt lähtee kuin hauki kuivalta rannalta ;)
VW Transporter -89 1.9TD (nykyinen)
VW Transporter -02 2.5 TDI Car Sport V.I.P
VW Transporter -91 2.4D
+ muistaakseni 9kpl muita VW kulkineita
Vastaa Viestiin