Laulu Doppeli

Projektikertomus alue jossa voit kertoa autosi rakentelusta. Section for your project
Kenguru
Vasta alkaja
Viestit: 13
Liittynyt: 18.10.2013 12:57
Paikkakunta: Bonehill

Laulu Doppeli

Viesti Kirjoittaja Kenguru »

Morjensta vaan foorumille.

Tässä hieman tarinaa mitä tapahtuu kun kaksi perushölmöä suomalaista miestä päättää ottaa käsittelyyn vuosikausia ladossa seisoneen vanhan työkulkimeen ja alkaa askartelemaan siitä haukanpitolaitetta kesäksi. Aihio on T3 doppeli joka on ajettu kalkattavalla 1.9 vesibokserilla latoon seisomaan ja jätetty sinne. Nyt herran vuonna 2013 se on nähnyt jälleen päivänvalon :)

Tähän mennessä tapahtunutta:
- Siirtynyt V8:n voimin ulos ladosta
- Saanut uudet bensat tankkiin ja ladatun akun piuhojen päähän
- Käynnistetty kalkattamaan ja käytetty kuumaksi
- Annettu raa asti vähän vettä kaasariin ja käytelty siinä toivossa että kalkatus tulisi karstasta
- Alkanut vesikäsittelyn ja jäähtymisen jälkeen käymään hiljaa ja tasaisesti :)

Koeajo peruuntui kun kytkimen työsylinteri ruuttasi nesteet pihalle ja doppeli meinasi saman tien karata pajan takaseinään.
Tässä siis lähtökohdat projektille jota ei todellakaan tehdä otsa rypyssä ja pussihousut jalassa..

Tästä lähdetään ja aiheesta lisää pikapuolin
Liitteet
DopBeli.jpg
DopBeli.jpg (114.92 KiB) Katsottu 6292 kertaa
Avatar
Hanttapuli
AHUttaja
Viestit: 2613
Liittynyt: 25.04.2013 20:51
Paikkakunta: Oulu

Re: Laulu Doppeli

Viesti Kirjoittaja Hanttapuli »

Loistava meininki ja tervetuloa foorumille!
T5 vm. 2009. 1.9 TDI. Pitkä paku.
T3 vm. 1986. mTDI. Armylanssi.
FVWA:n jäsen.
Kenguru
Vasta alkaja
Viestit: 13
Liittynyt: 18.10.2013 12:57
Paikkakunta: Bonehill

Re: Laulu Doppeli

Viesti Kirjoittaja Kenguru »

Kiitoksia vain..

Tänään pääsin itse ekaa kertaa vilasemaan ajatuksen kanssa minkälaiseen tölkkiin sitä on tullut sekaannuttua.
Aiemmin olen päässyt katsomaan tätä aarretta vain lukittujen luukkujen takaa ja lavan ollessa täynnä tavaraa.

Aihiona doppeli on aika hyvä. Pohja on hienossa kunnossa kiitos vimpan päälle tehdyn massauksen. Vähän mätävikaa on takapuskurin takana ja saumat ovat vaihtaneet värin ruosteen punaiseen. Sisusta on homeessa mutta ei sen väliä kun se menee uusiksi muutenkin. Lavan alla olevan säilytystilan luukkujen orkkkis saranat on pettäneet ja ne on korvattu jollain k-raudasta hommatuilla :) Etupuskuri on kadonnut vuosien varrella ja pinnassa on pensselillä sudittu tummansininen väri. Originaali väri on perinteinen kalsonki vaaleansininen.

Kuva

Uusi kytkimen työsylinteri tuli onneksi parissa päivässä ja se olikin jo paikoillaan kun menin pelipaikoille. Ilmailua ja ilmailua ja testailua niin alkoi vaihteetkin mennä silmään ilman sorsaparven rääkymistä.

Kuva

Seuraavana ohjelmanumerona olisi sitten doppelin pohjan ja maankuoren lähentäminen toisiaan sekä sisustan purkaminen..
Avatar
AT5nok
Moderaattori
Viestit: 7674
Liittynyt: 20.02.2012 18:31
Paikkakunta: Hki / Tölkkifoorumi.fi
Viesti:

Re: Laulu Doppeli

Viesti Kirjoittaja AT5nok »

Tervetuloa Foorumille Doka projektin kanssa ja muutenkin, takatuupparit ovat piristävää vaihtelua syncrojen sekaan ;)
Avatar
beretta
Tölkkitohtori
Viestit: 666
Liittynyt: 21.02.2012 16:53
Paikkakunta: Beretta´s T3 Ranch Oulun seutu
Viesti:

Re: Laulu Doppeli

Viesti Kirjoittaja beretta »

Ja ei muuta kuin tervetuloa porukkaan :) 8-)
-86 Transporter 1.9mtdi syncro"ponsse"
-89 Caravelle 1.6td oettinger "kapo the kampperi
-01 Golf 1.6sr
-85 caravelle 1.6td
-89 lada Niva Sergei Iwanowitch 1.6 powered by weber 2x28
Avatar
TT|
Swapman
Viestit: 6640
Liittynyt: 17.02.2012 18:01
Paikkakunta: Vantaa

Re: Laulu Doppeli

Viesti Kirjoittaja TT| »

Tervetuloa joukkoon tummaan! Nyt on hieno projekti ja oikea meininki, tästä tulee hyvä :D
Why do it right when you can do it yourself?
I on oltava!
Kenguru
Vasta alkaja
Viestit: 13
Liittynyt: 18.10.2013 12:57
Paikkakunta: Bonehill

Re: Laulu Doppeli

Viesti Kirjoittaja Kenguru »

Viidakkorumpu kertoi että pajalla on taas tapahtunut.
Korkeutta on alettu hakemaan kohdilleen ja keulan osalta kaaren ja renkaan väli on pienentynyt maltilliset 80mm.

Kuva

Takapää on vielä koskematon kun siihen ei pikamadallusta saanutkaan tehtyä :) Voi olla että pitää kuitenkin käyttää ihan "virallisia" madallusosia.

Muten tulevasta prokkiksesta voi valottaa sen verran että sisustus tulee muuttumaan aivan kokonaan. Penkeiksi vaihtuvat Citroen XM:n sohvat, toivottavasti saadaan takapenkki vaan tuonne mahtumaan. Äänentoistoa tulee riittävästi oman kylän tarpeisiin ja karaokemahdollisuuskin tullaan todennäköisesti järjestämään. Sitten vielä muutamia pikku "varusteluita" tullaan tekemään ympäri autoa sekä ulkonäön takia että ultimaattisen kesälauluauton aikaansaamiseksi.
Avatar
Miglos
AktiVWisti
Viestit: 251
Liittynyt: 10.03.2012 18:01

Re: Laulu Doppeli

Viesti Kirjoittaja Miglos »

Karaoke on kyllä kliffaa puuhaa, mutta pitää ottaa vaxi messiin jos aikoo ITE goissa autossa johon on jonoa laulamaan.
Nimim. Kokemusta on, myös vaxista :D
Avatar
TT|
Swapman
Viestit: 6640
Liittynyt: 17.02.2012 18:01
Paikkakunta: Vantaa

Re: Laulu Doppeli

Viesti Kirjoittaja TT| »

Tämäkö onkin harvinainen täydenveron Doppeli?
Why do it right when you can do it yourself?
I on oltava!
Kenguru
Vasta alkaja
Viestit: 13
Liittynyt: 18.10.2013 12:57
Paikkakunta: Bonehill

Re: Laulu Doppeli

Viesti Kirjoittaja Kenguru »

TT| kirjoitti:Tämäkö onkin harvinainen täydenveron Doppeli?
Hyvä pointti muuten.
Papereita tuosta ei ole sen suuremmin vielä selailtu. Itseasiassa tuossa oli pitkä klaffipenkki aiemmin eli saattaakin olla että tuo takasohva pitää unohtaa..
Vai paljonkohan olisi vero jos tuon katsastuksen yhteydessä muuttaisi henkilöautoksi :D
Avatar
TT|
Swapman
Viestit: 6640
Liittynyt: 17.02.2012 18:01
Paikkakunta: Vantaa

Re: Laulu Doppeli

Viesti Kirjoittaja TT| »

Verohan on saman suuruinen mitä se olisi silloin auton ensirekisteröinnin aikaan ollut, olen kuullut arvioita 6-10 000€. Jos siellä näyttäisi olleen "kova takapenkki", niin papereista voi tuurilla löytyä maininta "Tavaratilassa istuimet 3 henkilön tilapäistä kuljettamista varten". Harvemmin taitaa tosin takavetoisissa olla, kun vaatinut omamassaa reilun 1800kg.
Why do it right when you can do it yourself?
I on oltava!
Kenguru
Vasta alkaja
Viestit: 13
Liittynyt: 18.10.2013 12:57
Paikkakunta: Bonehill

Re: Laulu Doppeli

Viesti Kirjoittaja Kenguru »

TT| kirjoitti:Verohan on saman suuruinen mitä se olisi silloin auton ensirekisteröinnin aikaan ollut, olen kuullut arvioita 6-10 000€. Jos siellä näyttäisi olleen "kova takapenkki", niin papereista voi tuurilla löytyä maininta "Tavaratilassa istuimet 3 henkilön tilapäistä kuljettamista varten". Harvemmin taitaa tosin takavetoisissa olla, kun vaatinut omamassaa reilun 1800kg.
Juu on penkki ja vyöt kolmelle. Kuulemma monet kesäreissut tuolla on aikanaan reissattu.
Mutta juu ei tartte ajatellakkaan tuota rekata siis henkilöautoksi jos vero on tota luokkaa :D
Avatar
Miglos
AktiVWisti
Viestit: 251
Liittynyt: 10.03.2012 18:01

Re: Laulu Doppeli

Viesti Kirjoittaja Miglos »

Kyllä autoveroon tehdään iän mukainen vähennys.
Kannattaa tiedustaa Trafin vero puolelta, kun saat paprut ja numerot jne.
Oma entinen Junikseni oli paku, joka muutettiin henkilöautoksi, eikä se maksanut juuri mitään, kun auto oli niin vanha...
:ugeek:
Avatar
Jukkapoika
AktiVWisti
Viestit: 621
Liittynyt: 26.02.2012 00:22
Paikkakunta: Sti

Re: Laulu Doppeli

Viesti Kirjoittaja Jukkapoika »

"Jos pakettiauto ensirekisteröity Suomessa ennen 5.11.1967, ei muutoskatsastuksesta henkilöautoksi ole autoveroseuraamusta."

Juniksen muuttamisessa henkilöautoksi ei tosiaan köyhdy kuin muutoskatsatuksen verran.

Tuolta lisää tietoa tuoreempiin hyötyajoneuvoihin.
Avatar
Miglos
AktiVWisti
Viestit: 251
Liittynyt: 10.03.2012 18:01

Re: Laulu Doppeli

Viesti Kirjoittaja Miglos »

Okke
Kenguru
Vasta alkaja
Viestit: 13
Liittynyt: 18.10.2013 12:57
Paikkakunta: Bonehill

Re: Laulu Doppeli

Viesti Kirjoittaja Kenguru »

Maanantai on investointipäivä :)
Jamilta ostettu madallusjouset notta saadaan peräpäätäkin lähemmäksi isänmaata.
Konehuoneeseen on kuulemma istutettu uusi pyörijän kansi, tulpanjohdot ja tulpat. Lisäksi menossa pesuaineet sisään ja lopuksi uudet öljyt. Nyt jo kuulemma käy bokseri niin tasaseen ettei ole tosikaan. Ajatushan tuo oli ruiskuttaa mutta nyt kun pelittää tuollaisenaan noin hienosti niin sillä ei ole kiire. Eiköhän se kuitenkin jossain vaiheessa tule eteen kun palikatkin on aika pitkälti olemassa..

Kun tuo taistelutoveri on lomailemassa tän viikon niin tuntuu että projekti etenee kuin ajatus :D Kohtahan tässä on alettava oikeasti alettava etsimään vanteita ja takavaloja ja ja :P
Kenguru
Vasta alkaja
Viestit: 13
Liittynyt: 18.10.2013 12:57
Paikkakunta: Bonehill

Re: Laulu Doppeli

Viesti Kirjoittaja Kenguru »

Jouset saapui ja katsotaan tipahtaako doppelin peräpää tulevana viikonloppuna.

Kuva

Mutta murheitakin on matkalle mahtunut. Kun kaikki jarrut oli käyty läpi ja herkistelty ja todettu toimiviksi oli vuorossa kytkimen viimeinen ilmaus. Ihmetys oli kova kun nesteet vaan katosivat säiliöstä ja työsylinterille ei silti enää tippoja riittänyt. Lisää nestettä ja sama homma edelleen. Samanaikaisesti bensatankki alkoi jostain syystä vuotamaan jarrunestettä..

Eli tankin päältä on nyt sitten linja poikki ja sehän pitäisi pudottaa alas että hommaa saataisiin eteenpäin. Saas nähdä mistä on mennyt ja mitä ylläreitä muuten paljastuu :D
Äänentoiston osalta alkaa visiot olla valmiit ainakin ensimmäistä kokoonpanoa varten..
Avatar
TT|
Swapman
Viestit: 6640
Liittynyt: 17.02.2012 18:01
Paikkakunta: Vantaa

Re: Laulu Doppeli

Viesti Kirjoittaja TT| »

Jos ei ole muuta syytä tiputtaa tankkia, niin uudet linjat voi varmaan vetää eri kautta ja jättää vanhat sinne odottamaan aikaa parempaa? Niin on syncroissa ainakin monesti tehty, kun takana jarruputket menee kivasti vaihdelaatikon yläpuolella.
Why do it right when you can do it yourself?
I on oltava!
Avatar
AT5nok
Moderaattori
Viestit: 7674
Liittynyt: 20.02.2012 18:31
Paikkakunta: Hki / Tölkkifoorumi.fi
Viesti:

Re: Laulu Doppeli

Viesti Kirjoittaja AT5nok »

Kenguru kirjoitti:Eli tankin päältä on nyt sitten linja poikki ja sehän pitäisi pudottaa alas että hommaa saataisiin eteenpäin. Saas nähdä mistä on mennyt ja mitä ylläreitä muuten paljastuu :D
Äänentoiston osalta alkaa visiot olla valmiit ainakin ensimmäistä kokoonpanoa varten..
Tankki irti, niin huomaat kuinka huonossa kunnossa se tai sen putket ovat... :( :shock:
Avatar
hillitty
pikseliseppä
Viestit: 743
Liittynyt: 28.06.2012 21:34
Paikkakunta: Joenzoo Kuopio Lappeenranta

Re: Laulu Doppeli

Viesti Kirjoittaja hillitty »

Kyllä takavedon tankki tulee aika kivuttomasti alas ja hyvä tarkastaa millanen kerros maa-ainesta on tankin päälle sulloutunut.
Jossain välissä joudut kumminkin sen ottamaan tarkistuksen alle. Tankin päällinen on ihan kuin muotoiltu mahdollisimman paljon paskaa kerääväksi astiaksi.
Ajanmittaa myös täyttöputken kumiosat haurastuu ja bensan haju hiipii nenään...
-- 14"syncro caravelle *Keksimonsteri*--
- Sepi T4 lanssi
Vastaa Viestiin